27.6.2022
Haastattelu: Vilma Pimenoff
Kuvat: Hannele Kolsio
Artikkeli on osa haastattelusarjaa, joka esittelee suomalaisen residenssikentän eri toimijoita ja tarkastelee residenssien roolia taiteen kentällä ja yhteiskunnassa.
Kahdettakymmenettäviidettä toimintavuottaan tänä vuonna juhliva RaumArs ry on yhteisötaiteeseen erikoistunut taiteilijaresidenssi Raumalla. Toiminnanjohtaja Hannele Kolsio sanoo, että kun katsoo residenssissä vuosien varrella toteutettuja töitä, huomaa, että yhteisenä teemana teoksista välittyy humaanius ja ajatus kunkin ihmisen ainutlaatuisuudesta ja yhtä aikaa siitä, kuinka olemme samanarvoisia ja samankaltaisia.
Residenssitaiteilijoiden valinnassa tärkein tekijä on projekti, jota hakija ehdottaa. On tärkeää, että projekti voidaan toteuttaa sekä taloudellisesti, että käytännössä fyysisesti. Samalla kun yhteisö- ja ympäristötaide ovat RaumArsissa fokuksessa, kaikki taiteen tekemisen tavat ovat tervetulleita. Residenssiin on vuotuinen avoin haku, jota ei ole rajattu ikään tai kansallisuuteen. Residenssiasunnon kaksi makuuhuonetta mahdollistavat 2-4 taiteilijan yhtäaikaisen työskentelyn. Taiteilijalta ei edellytetä, että hän olisi toiminut aikaisemmin opettajana tai ohjannut työpajoja.
RaumArsilla on vuosien kokemus taiteen välittäjänä erilaisten raumalaisten organisaatioiden ja taiteilijoiden välillä, ja sillä on suuri määrä vakiintuneita yhteistyökumppaneita. Yhteistyö toimii myös niin päin, että joskus organisaatiot ottavat yhteyttä RaumArsiin kysyäkseen hankkeeseensa sopivaa taiteilijaa. Yhteistyökumppanit kutsutaan tarvittaessa valintakokoukseen, ja taiteilija valitaan yhdessä.
RaumArsissa syntynyttä taidetta on voinut nähdä ja kokea mitä erilaisimmissa paikoissa; supermarketin parkkipaikalla, torilla, alikulkutunnelissa, uimahallissa, puutarhamyymälässä, laivalla, tehtaan ruokalassa, hautausmaalla, kirjastossa, museossa, pankissa, silakkamarkkinoilla. Taidetta tehdään eri yhteisöjen parissa esimerkiksi koululuokissa ja palvelukeskuksissa tai voimistelijoiden, asunnottomien tai työnhakijoiden kanssa. Toisinaan yhteisötaiteen yleisö ovat kaikki kaupunkilaiset, joskus taas pienempi ryhmä taideprojektiin osallistuneita ja heidän läheisiään.
Yhteisötaiteessa prosessi on tärkeä, ja lopputulosta ei aina voi etukäteen tarkkaan määrittää. Residenssitaho luottaa valitsemiinsa taiteilijoihin ja heidän ammattitaitoonsa viedä projekti loppuun saakka. Tämän pitäisi myös vakuuttaa toimintaa ja yhteistyötä tukevat tahot, Kolsio sanoo. Luovuus ja ammattitaito näkyvät myös siinä, miten taiteilija pystyy tarvittaessa muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaa olosuhteiden mukaan.
Kolsio toivoo, että kuvataiteilijoiden osaaminen otettaisiin huomioon julkisten tilojen kuten sairaaloiden ja koulujen suunnitteluvaiheessa, ja että heidän näkemyksiään kuultaisiin enemmän päätöksenteossa kuntatasolla.
Yhteisötaiteessa inhimillisyyden kokemus ja yhdenvertaisuus ovat olennaisia teemoja. Myös ihmisen luontosuhde ja suhtautuminen ekokatastrofiin ovat aiheita, joita taiteilijoilla on kyky sanallistaa ja visualisoida. Kolsio mainitsee esimerkkinä RaumArsissa keväällä 2022 työskentelevän taiteilijan Andrzej Tarasiukin projektin ja näyttelyn Mechanical Trees, jossa taiteilija yrittää korvata luonnon koneilla, ja samalla näyttää idean mahdottomuuden eli sen, että luontoa ei voi korvata koska se on ainutlaatuinen. Taiteilijan mekaaniset puut eivät kuitenkaan ennusta tulevaisuutta, vaan niiden pyrkimyksenä on saada katsojat pohtimaan ihmiskunnan suhdetta ympäristöön ja sitä millaisen tulevaisuuden teoillamme luomme.
Kolsio kuvailee RaumArsissa työskentelevien tapaa tehdä taidetta: ”Entä jos residenssiin hakevat taiteilijat ovat niitä, jotka haluavat vaikuttaa ei niinkään shokeeraamisella vaan lempeällä kohtaamisella? Kriittisyys on eri asia kuin shokeeraaminen, ja kriittinen taide voi myös olla hienovaraista ja pitkäjänteistä vaikuttamista.” Samalla Kolsio näkee rohkeuden ja edelläkävijyyden monen tuntemansa taiteilijan ominaisuuksiksi.
Lisätietoa: RaumArs
