27.6.2022
Haastattelu: Vilma Pimenoff
Kuvat: Teemu Räsänen
Artikkeli on osa haastattelusarjaa, joka esittelee suomalaisen residenssikentän eri toimijoita ja tarkastelee residenssien roolia taiteen kentällä ja yhteiskunnassa.
Hämeenkyrössä Pirkanmaalla sijaitseva Arteles tarjoaa teemallisia residenssejä, joihin osallistujat valitaan mahdollisen yhteisen teemallisen intressin mukaan. Arteleksen perustaja-jäsen ja johtaja Teemu Räsänen sanoo, että on myös tärkeää, että residenssissä on samanaikaisesti eri ikäisiä ihmisiä, jotta voidaan oppia tavoista olla ja tehdä taidetta toinen toiselta. Myös monialaisuus otetaan taiteilijoiden valinnassa huomioon, ja residenssiin pyritään valitsemaan eri taiteen alojen edustajia, mikä taas osaltaan mahdollistaa erilaisia yhteistyöprojekteja.
Koska residenssissä osallistujien välinen ryhmädynamiikka on tärkeää, Arteles vastaanottaa etupäässä yksittäisiä taiteilijoita toisensa jo entuudestaan tuntevien ryhmien sijaan. Yhtä aikaa residenssissä on n. 12 taiteilijaa, ja tämän lisäksi mahdollisesti 1-2 alumni-residenssiläistä.
Ulkomaillakin pitkään vaikuttanut Räsänen kertoo residenssitoiminnan alkaneen vuonna 2010. Teemallisuus kehittyi pian, kun heräsi kysymys mitä muuta residenssitaho voisi tarjota taiteilijalle tilan ja ajan lisäksi? Miten muuten voidaan tukea yksilön kehitystä ja luovaa prosessia? Vastauksena tähän syntyi idea temaattisesta residenssistä, joka edistää huomattavasti vuoropuhelua taiteilijoiden välillä.
Residenssissä keskustellaan valtavasti erilaisista työskentelytavoista ja prosesseista; eri tavat toimia, eri elinympäristön vaikutus työskentelyyn, elämäntilanteet, mistä taiteilijan raha tulee, mikä on hyvä työtä tukeva arkirutiini? Ekologisuus, ympäristö ja feminismi ovat joitakin niistä aiheista, joista on keskusteltu viime vuosina paljon. Pohditaan, millaisia arvoja ihmisillä on, ja miten niitä tuodaan esille?
Lisäksi Räsänen mainitsee tärkeänä aiheena myös yksilön hyvinvoinnin. ”Kun tästä syntyy vuoropuhelua, sen kautta päästään mahdollisesti syvemmälle pinnan alle, ja se yhdistää ihmisiä aivan eri tasolla.” Arteleksen kirjastosta löytyykin taidekirjojen sijaan enemmän kirjallisuutta, joka liittyy luovaan prosessiin.
Kysymykseen residenssitoiminnan ja residenssissä tehdyn taiteen merkityksellisyydestä Räsänen vastaa pohtivasti: ”En näe taidetta niinkään itsearvoisesti merkityksellisenä, näen luovuuden sen takana merkitykselliseksi. On tärkeämpää, että keskittyy itse luovaan tekemiseen ja vasta sen jälkeen pohtii, haluaako kutsua tekemäänsä taiteeksi vai ei. Konteksti on usein se määrittelevä tekijä, joka tekee jostain asiasta taidetta. Representaatiokonteksti, taiteilijan identiteetin brändäys ja tavat esittää ja luoda taiteilijuutta ja taidetta, ovat kaikki hyvin rationaalisia. Katsojan näkökulmasta, miksi joku asia koetaan taiteeksi, ja joku toinen ei — mitkä ovat ne tekijät, jotka synnyttävät subjektiivisen mielikuvan taiteesta?”.
Räsänen mainitsee, että taidekouluissa opitaan tekemään taidetta pitkälti tietyllä tavalla. Performanssi, installaatio, maalaustaide, ja muut kategoriat määrittävät taidetta välineen eli mediumin kautta. Tämän lisäksi täytyy olla tietoinen taidehistoriasta, kaikesta siitä, mitä on tehty aikaisemmin. Se taas on osittain ristiriitaista vapaan luomisen kanssa, koska taidehistoria luo mielikuvaa siitä mitä taide on, ja se taas osaltaan johtaa siihen, että tehdään enemmän ja enemmän taiteen näköistä taidetta. ”Mitä jos voisi vain kohdata ja kokea teoksen ilman taiteen määritelmän mukanaoloa?” Räsänen sanoo ja kysyy voisiko luova tekeminen tarkoittaa vapaata tekemistä niin, ettei taiteen tarvitse olla tietyn näköistä, sitä ei tarvitse tehdä tietyillä tavoilla, ja sen ei tarvitse olla tietyssä ympäristössä?
Esimerkkinä kiinnostavasta tavasta tehdä ja esittää taidetta Räsänen mainitsee muutaman vuoden takaisen projektin, jossa Arteleksen residenssitaiteilijat organisoivat ns. ’taide -pizzataksin’. Tuli idea viedä taidetta ihmisten luo, joten pakattiin tavarat ja instrumentit autoon. Paikalliset ihmiset saivat tilata esityksen, ja näin syntyi kokeilu, joka synnytti hauskoja ja yllättäviäkin kohtaamisia.
Arteleksen residenssi on taiteilijalle maksullinen. Räsänen selventää hinnan perustuvan siihen, että Arteles pyrkii olemaan tietyssä määrin omavarainen, jotta voisi kulttuuripoliittisesti toimia itsenäisesti, ja kasvaa ja kehittää toimintaansa. ”Toiminta ei voi olla kestävää eli jatkuvaa, jos joka vuosi ollaan täysin riippuvaisia seuraavan rahoitushakemuksen tuloksesta. Ideaalia olisi, ettei tarvitsisi ottaa keneltäkään mitään hintaa, mutta siinä ei vielä olla.” Räsänen sanoo. Arteles ottaa kuitenkin huomioon hakijoiden erilaiset lähtökohdat, ja tarjoaa tuettua residenssiä alhaisemman tulotason maista tuleville taiteilijoille, jolloin osallistumismaksu on huomattavasti pienempi.
Arteles on tehnyt yhteistyötä myös muiden taideinstituutioiden kanssa. Porin taidemuseossa on järjestetty residenssitaiteilijoiden tilaisuuksia, sekä myös Tampereen taidemuseon ja Kiasman kanssa on niin ikään ollut vuosien varrella yhteistyötä.
Lisätietoa: Arteles
