21.12.2022
Haastattelu: Petra Vehviläinen
Kuvat: Joonas Martikainen ja Ryoko Uyama
Atikkeli on osa haastattelusarjaa, joka esittelee suomalaisen residenssikentän eri toimijoita ja tarkastelee residenssien roolia taiteen kentällä ja yhteiskunnassa.
Haastattelussa Hiljaisuus Ry:n toiminnanjohtaja Joonas Martikainen
Lämpimille ja valoisille kesäkuukausille ajoittuva Hiljaisuus-residenssi sijaitsee Kittilän keskustasta etelään, vireässä noin 350 hengen Kaukosen kylässä. Sieltä Taiteilijayhdistys Hiljaisuus Ry:llä on vuokrattuna Kaukosen vanha työväentalo, jossa tarjotaan vuosittain neljälle tai viidelle taiteilijaryhmälle puitteet taiteelliselle työskentelylle. “Olemme kehittäneet taloa esitys- ja residenssikeskukseksi. Tila sisältää asunnon ja juhlasalin, jossa on mukavasti korkeutta. Se mahdollistaa myös esitysten tekemisen”, kertoo Hiljaisuus-yhdistyksen toinen toiminnanjohtajista Joonas Martikainen. “Olemme monitaiteinen residenssi, mutta painottaneet valinnoissa sirkusta. Se johtuu siitä, että Suomessa ei ole kovin paljon residenssitiloja, jotka mahdollistaisivat vertikaalin työskentelyn. Sali on noin 4,5 metriä korkea ja tarjoaa mahdollisuuden ilmakiinnitykseen, jolloin ilma-akrobatia on myös mahdollista”, Martikainen jatkaa. Residenssin asuntoon mahtuu kaksi taiteilijaa kerrallaan, ja lämpiö on muutettu olohuoneeksi residenssivieraiden käyttöön. Isommille ryhmille pyritään löytämään majoitus kylältä. “Tarjoamme kahden viikon residenssijaksoja, jotka painottuvat heinäkuun alusta syyskuun alkupuolelle. Ajankohtaa ohjaavat lämpimät kuukaudet ja teemme kesäkuussa siinä samassa tilassa Hiljaisuus-festivaalia. Festivaalin jälkeen on pari viikkoa aikaa pistää paikat kuntoon residenssiä varten”, Martikainen kertoo.
Residenssi on kansainvälinen ja toimii avoimien hakujen kautta, jotka ovat toteutuneet vuosittain. Nyt residenssi on kuitenkin siirtymässä malliin, jossa hakusykliä pidennetään. Toimenpiteellä pyritään järjestämään lisää aikaa ryhmien omien avustusten hakemiselle matkoja ja työskentelyä varten. “Seuraavat avoimet residenssiajat tulevat olemaan kesällä 2024. Käytännössä valitaan kertaluonteisia residenssijaksoja, mutta poikkeuksellisesti ensi kesänä tilassa työskentelee 2022 valittu työryhmä, jolle on tarjottu pitempikestoinen 3-vuotinen residenssi- ja työskentelymahdollisuus”, Martikainen kertoo. Hakemukset käydään läpi nelihenkisessä johtoryhmässä, johon kuuluvat Martikaisen lisäksi taiteelliset johtajat Karita Tikka ja Lauri Sallinen, sekä toinen toiminnanjohtaja Jonna Leppänen. Hakemuksia tulee residenssiin sekä ulkomailta että kotimaasta vuosittain noin 30, mutta määrä vaihtelee: “Olemme olleet varovaisia tiedottamisen kanssa. Kerran, kun tiedotimme avoimesta hausta, saimme 70 hakemusta. Se oli paljon, ottaen huomioon, että sitä haluaa käydä hakemukset läpi tarkasti ja olla reilu tekijöille. Siinä menee useampi viikko, niin se ei ole reilu diili kenellekään, jos niihin ei ole mahdollista pistää työresursseja,”, Martikainen miettii. Residenssin painotus on esittävissä taiteissa, sirkuksessa, tanssissa ja performanssissa, mutta mukaan mahtuu myös kuvataidetta, elokuvaa ja videotaidettakin. “Monitaiteiset ryhmät hakemuksissa ovat nykyään standardi. Yksi trendi, joka hakemuksissa näkyy on luontosuhteen hakeminen. Moni haluaa tulla pieneen kylään ja kertoa oman luontosuhdetarinansa. Se on vahva toistuva teema. Se näkyy laajemminkin esityksissä – on paljon omien juurien etsimistä ja luonnon äärelle asettumista”, Martikainen toteaa. “Leimaavaa on, että jos ajatellaan esityksen tekoprosessia, niin Hiljaisuus-residenssi tarjoaa hyvät puitteet työprosessin käynnistämiselle ja työryhmien ryhmäytymiselle. ‘Site-specific’-tyyppiseen työskentelyyn se sopii mainiosti ja kaikenlaiseen protoiluun muutenkin”, Martikainen avaa, “Tila on aika raffi, mutta sinänsä hyvin inspiroiva. Luonteenomaista on myös, että täällä pohjoisessa kesäkuukausina aurinko on korkealla, eikä laske, niin työpäivät ovat pitkiä”.
Taiteilijoille Hiljaisuus-residenssi tarjoaa itsenäistä työskentelyä, sillä kukaan yhdistyksen aktiiveista ei asu kylällä. “Meillä on kyllä henkilö, joka ottaa vastaan ja pyrkii olemaan paikalla, kun ryhmä lähtee”, Martikainen kertoo. Liikkumista varten taiteilijoiden käyttöön tarjotaan polkupyörät – erityisyytenä laatikkosähköpyörät, koska mm. lähin kauppa sijaitsee 25 kilometrin päässä. “Monet ryhmät tulevat omalla autolla, mutta on ryhmiä, jotka tulevat julkisilla liikennevälineillä. Meillä oli viime vuonna ryhmä Saksasta, jotka pyöräilivät ja juoksivat kauppaan. Siellä raitilla on monenlaista menijää. Siinä saa hyvät lämmöt, kun 50 kilometriä veivaa fillarilla “, Martikainen myhäilee. “Saavutettavuuden kannalta olemme antaneet hakijoille vastuun pohtia onko paikka mahdollinen – ihan välimatkojakin ajatellen. Ja valitettavasti tila ei ole fyysisesti esteetön”, Martikainen pahoittelee. Hän kertoo, että yhdistyksellä on voimakas halu auttaa taiteilijoita ja työryhmiä tuotannollisissa kysymyksissä, sekä jakamaan tietotaitoa ja kontakteja – erityisesti muihin alueella toimiviin tahoihin. “Pyrimme tarjoamaan kontaktit kyläläisiin. Jos ajatellaan, että kuvataideresidensseissä tarjotaan kontakteja paikallisiin gallerioihin, niin me tarjoamme kontaktit paikallisiin metsureihin, maanvilijelijöihin ja muihin tukijoukkoihimme, jotka pystyvät esittelemään kylän kulttuuria ja rytmiä ”, Martikainen kertoo.
Martikaisen puheissa Kaukosen kyläyhteisö nouseekin yhdeksi tärkeimmäksi residenssiä muovaavaksi tekijäksi ja suhteita kyläläisiin vaalitaan huolellella. Residenssi on taiteilijoille maksuton, mutta työryhmiltä toivotaan vastikkeena jonkinlaista ulostuloa – keskustelua tai demoesitystä, paikalliselle yleisölle. Esitysdemot ovatkin saaneet hyvin paikallisia liikkeelle lapsista eläkeläisiin. “Yksi residenssille tärkeä arvo on kohtaaminen kyläläisten ja taiteilijoiden välillä. Kohtaamiset ovat aitoja ja ihmiset uskaltavat puhua. Parhaimmillaan paikallisten kommentit sanattomaan esitykselliseen teokseen saattavat olla poikkeuksellisia, koska ne eivät nojaa koulutukselliseen historiaan tai taidepuheeseen. Esitykselliseen ulostuloon on helppo uskaltautua, ja se synnyttää mukavasti kohtaamista ja keskustelua.” Martikainen pohtii, että tilan historia itsessään alentaa kyläläisten kynnystä osallistua esityksiin ja siellä järjestettäviin työpajoihin. “Vuoden 1952 jälkeen työväentalolla on esiintynyt valtavasti artisteja, mm. Tapio Rautavaara, Reino Helismaa, Katri Helena, Pekka Kuusisto…”, Martikainen luettelee ja jatkaa: “Kyläläiset ovat alttiita ja virittyneitä esitystoiminnalle ja ylipäätään taiteelle. Taidemaalari Reidar Särestöniemen taiteilijakoti sijaitsee 10 km päässä kylältä ja seudulla esiintyy paljon ITE-taiteilijuutta. Kittilässä toimii ja on toiminut muutenkin paljon taiteilijoita, kuten monien tuntemat Reidar (Särestöniemi) ja (Kalervo) Palsa”. Aikanaan talolla on ollut Reidarin töitä ja hän on viettänyt siellä paljon aikaa. Jos puhutaan että juomavedessä on jotain erikoista, joka synnyttää tietynlaista viritystä, niin tuolla sitä on, sellaista kaunosieluisuutta. Avoin keskustelu kyläläisten ja taiteilijoiden välillä tukee tätä. Sinne mahtuu kaivannaisteollisuus ja runous – rinta rinnan”, Martikainen summaa.
Hiljaisuus Ry:n residenssi- ja festivaalitoimintaa pyritään nivomaan yhteen. “Yleisökasvatuksen näkökulmasta käsin pyritään kertomaan mitä residenssitoiminta tarkoittaa esityksen tekoprosessissa. Festivaalilla on joskus teoksia, jotka ovat aiemmin olleet residenssissä ja niiden avulla voidaan osoittaa yleisölle siltoja tekoprosessin ja valmiin teoksen välillä”, Martikainen kertoo, “Asiassa on myös tilaajakasvatuksellinen puoli: voimme kertoa kunnassa ja alueellisesti toimiville sponsoreille ja tukijoille residenssitoiminnan merkityksestä”. Tämä on Martikaisen mukaan jäänyt lähiaikoina vähän vähemmälle huomiolle, koska yhdistyksessä festivaaliohjelmiston rakentavat ohjelmistosuunnittelijat erikseen, mutta tulevaisuudessa sitä mahdollisuutta olisi mieluista käyttää. Yhdeksi tärkeäksi syyksi residenssin ja kulttuurin kukoistamiselle alueella Martikainen nostaa Kaukosten vieraanvaraisen ja taiteesta kiinnostuneen kyläyhteisön lisäksi Kittilän kunnan taloudellisen hyvinvoinnin. Kittilässä, jossa asuu vakituisesti 6500 ihmisistä, sijaitsee euroopan suurin kultakaivos työllistäen 1000 ihmistä ja Levillä sijaitseva pohjoismaiden suurin hiihtokeskus tarjoaa matkailijoille 25 000 vuodepaikkaa. “Kyläyhteistössä on todella paljon eri ammattikuntia: on matkailua, kaivosta, porotaloutta, maataloutta…” Martikainen luettelee ja jatkaa, “Mitkä kaikki elementit ympäristössä mahdollistavat kyläyhteisön elinvoimaisuuden: Siinä on tarina takana – ja siinä miten se kulttuuri asettuu siihen polkuun. Saamme kunnalta avustusta, ja jostain se veroraha siihen tulee. Tässä tapauksessa kultakaivos ja matkailu mahdollistavat kulttuurin ja taiteellisen tekemisen, ystävällisen vastaanoton ja ne lapset siellä katsomossa.”
Martikainen luettelee Hiljaisuus-residenssiin liittyviä tulevaisuuden haaveita: “Ympärivuotisuus, taiteen ja tutkimuksen yhteentuominen… Residenssin ympäristö on mielenkiintoinen ja se tietynlaisena mikrokosmoksenakin on ihan tutkittavissa oleva asia.” Ympärivuotisuuteen liittyy kuitenkin Martikaisen mukaan taloudellisia ja ekologisia kysymyksiä, joita on syytä pohtia. “Olemme todenneet, että ei kannata tuutata salia lämpimäksi, kun lämpö kuitenkin vuotaa ikkunoista ulos. Olemme toki haaveilleet, että kannattaako tilaan pistää maalämpö, mutta loppujen lopuksi on todettu, että haluamme mennä tilan ehdoilla ja on kestävämpi ratkaisu tunnistaa se, että milloin tila on käytettävissä”, Martikainen kertoo. “Toiveissa on kuitenkin saada ympärivuotinen residenssitoiminta käyntiin vähän eri kärjellä. Tavoitteena on mahdollistaa kylmille kuukausille sijoittuva huoneresidenssityöskentely tutkijoille, käsikirjoittajille ja säveltäjille”, Martikainen avaa tulevaisuudensuunnitelmia. Haaveiden listalle pääsevät myös toiveet yhteistyöstä muiden residenssitoimijoiden kanssa. Ne voisivat olla kevyitä kohtaamisia, joissa voidaan sanoittaa ja jakaa hyviä käytänteitä ja oppia muilta. “Uskon, että kohtaamiset voivat olla yksinkertaisia ja henkilökohtaisia, yhdessä tilassa olemista ja kokemista ja siten tärkeitä. Pienuudessakin voi olla jotain merkityksellistä, joka voi säkenöidä siihen residenssitoimintaan. Ei sen tarvitse olla sen isompaa”, Martikainen pohtii. Lisäksi Martikainen miettii, kuinka residenssitoiminta voisi paremmin vastata taiteilijoiden tarpeita myös residenssijakson jälkeen: “Voisi olla enemmän kädestä pitämistä, jälkeenpäinkin. Mitkä ne keinot ovat taiteilijayhteisön ja teoksen tai esityksen elinkaaren mukana kulkemisessa ja keskustelussa? Se jää monesti tekemättä. Se voi olla myös hyvin pientä ja kevyttä. Ehkä se liittyy taiteilijan vastaanottamisen ja lähettämisen estetiikkaan: Ihminen ei välttämättä paljon vaadi, mutta ne pienetkin asiat voivat olla merkityksellisiä”. “Tärkeää on että se kontakti residenssiläisiin säilyisi. Laskin, että olemme työskennelleet vajaan 400 taiteilijan kanssa, niin olisi kiva, että jonkinlainen jälki voisi toiminnasta jäädä. On tahoja, jotka pystyvät rahoittamaan ja mahdollistamaan taiteilijoiden työn esimerkiksi apurahoilla. Meidän kaltaisen toimijan rooli voisi olla enemmän sellainen välittäminen tai energian antaminen, olkoon se sitten se fyysinen resurssi (vasara) tai se kohtaaminen.”
Kysyttäessä, että mikä on Hiljaisuus-residenssille leimallista ja miten se mahdollisesti eroaa muista residenssikentän toimijoista, Martikainen vastaa: “Leimallista meille on kyläyhteistö ja se, että sijoitumme kauaksi Etelä-Suomesta. Maisema ja matkan tekemisen prosessi on iso osa residenssin luonnetta. Kaksi päivää kun matkustaa, niin se muuttuu keholliseksi. Lisäksi Kaukosen kyläyhteisö ja yhtenäiskulttuuri residenssin ympärillä: murteet, poljento ja läsnäolo. Pystymme tarjoamaan aitoja kyläkontakteja.”
