Haastattelussa Titanikin residenssi

27.6.2022
Haastattelu: Vilma Pimenoff
Artikkeli on osa haastattelusarjaa, joka esittelee suomalaisen residenssikentän eri toimijoita ja tarkastelee residenssien roolia taiteen kentällä ja yhteiskunnassa.

 

Titanikin residenssi – Kuva: Hertta Kiiski

 

Turkulaisen galleria Titanikin yhteydessä toimii kansainvälinen taiteilijaresidenssi, joka on vuodesta 2013 keskittynyt äänitaiteeseen. Titanikin toimintaa hallinnoi taiteilijajärjestö Arte ry, joka on toiminut Turussa jo yli 60 vuotta. Järjestön jäsenistössä on kuvataiteilijoiden lisäksi myös kirjoittajia, kriitikoita ja muita taidekentän toimijoita. Arten hallituksen varapuheenjohtaja, taiteilija Sami Pikkarainen kertoo, että äänitaiteen residenssi oli luontevaa perustaa, koska Turussa on aktiivinen ja asialleen omistautunut äänitaiteen yhteisö, ja äänitaiteella on kaupungissa pitkät perinteet. Vahva ’tee-se-itse’-henki, Turun syntetisaattoriseura, ja Erkki Kureniemen perintö leimaavat Turun äänitaiteen kenttää positiivisella tavalla.

Residenssin työskentelytila sijaitsee aivan Turun keskustassa joen varrella, ja residenssiasunto siitä kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Residenssissä työskentelee yksi taiteilija tai taiteilijapari kerrallaan, ja 1-3 kk residenssiaikaa voi hakea avoimessa haussa keväisin. Lisäksi Titanik järjestää lyhyempiä kuraattori-kutsuresidenssejä. Arten hallitus tekee residenssitaiteilijavalinnat.

Residenssin idea ja arvot ovat yhteneväisiä Arten muun toiminnan kanssa, johon liittyy vahvasti mm. kokeellisuus. Toiminnassa pyritään myös moninaisuuden kasvattamiseen. Toiminnanjohtaja Mirjami Schuppert sanoo, että Titanikissa tehdään jatkuvasti töitä yhdenvertaisuuteen liittyvien vääristymien korjaamiseksi olemalla tietoisia historiasta ja tilastoista liittyen esimerkiksi näyttelyihin valittujen taiteilijoiden sukupuoleen, ja tekemällä tietoisia päätöksiä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Resurssien puitteissa toimintatapoja pyritään jatkuvasti kehittämään, ja huomaamaan myös järjestön mahdolliset omat ennakkoluulot ja kulttuurinen tausta, ja miten se vaikuttaa päätöksentekoon. Schuppert sanoo, että on tärkeää huomata, että taideopetuksen rakenne on erilainen eri puolilla maailmaa, ja se pitäisi ottaa huomioon myös residenssihakemuksia arvioidessa. Jos hakemus ei ole eurooppalaisen kaavan mukaan tehty ja kielellisesti täydellinen, se ei tarkoita, etteikö hakija voisi olla kiinnostava ja kompetentti hakija.

 

Titanikin residenssi

Taiteellinen laatu ja kokeellisuus ovat piirteitä, joita residenssitaiteilijalta toivotaan. Valinnoissa mietitään myös, miten hakijat täydentävät toisiaan, ja mikä on ajankohtaista. Residenssityöskentelyn ei tarvitse olla paikkasidonnaista Turkuun liittyen, mutta projektiehdotuksen toivotaan kuvastavan aitoa kiinnostusta Titanikiin ja Turun seutuun.

Turkulaista taidekenttää Schuppert kuvaa spontaaniksi ja orgaaniseksi. Samalla kun erilaiset kulttuuritoimijat, galleriat ja museot, puhaltavat Turussa yhteen hiileen, on vapaan kentän toimijoilla, kuten Titanikilla, tärkeä rooli haastaa totuttuja taiteen kentän käytänteitä ja rakenteita.

Pienten ja isojen instituutioiden pyrkimykset voivat olla erilaiset, ja jos Titanikin kaltaisia pienempiä toimijoita ei olisi, vaarana on, että taidekenttä yksipuolistuu ja taidetta aletaan arvottaa vain yleisömäärien ja tuottavuuden mukaan.

Titanikissa ollaan tyytyväisiä siitä, että residenssitoiminnan kautta voidaan tuoda mielenkiintoisia tekijöitä Suomeen ja Turkuun, ja että se rikastuttaa suomalaista taidekenttää. Ajatusten vaihto ja kanssakäyminen residenssin puitteissa on olennaista, koska kaikki eivät voi lähteä Suomesta ulkomaille. Viime aikoina residenssissä tutkimusaiheina on ollut mm. posthumanismi sen eri muodoissa, sekä uusmaterialismi. Schuppert sanoo, että on tärkeää, etteivät vain teokset matkusta, vaan että myös taiteilijat liikkuvat. Kun on mahdollisuus tavata ja kohdata, vaihtuvat myös ideat erilaisista tavoista toimia ja ajatella. Näin ollen residenssit itsessään edistävät moninaisuutta ja dialogia taiteen kentällä. Niiden kautta voidaan luoda merkityksellisiä ja pitkäikäisiä suhteita.

Lisätietoja: Titanikin residenssi