info@aark.fi
Puh. +358 44 3631 503
Residenssi sijaitsee 50-luvulla alun perin lauttureiden perheasunnoiksi rakennetussa pienkerrostalossa meren äärellä, lauttarannassa. Bussi kulkee vierestä, yhteysalus Ms. Eivor ulkosaaristoon mm. Jurmoon ja Utö lähtee vastarannalta. Metsä ja rauhallinen kallioranta vieressä. AARK ry ylläpitää 3 huoneistoa:
AARK on voittoa tavoittelematon taiteilijavetoinen yhdistys. Residenssin on perustanut korppoolainen pariskunta – taiteilija Renja Leino ja hänen miehensä Bengt Andersson.
Aboa Vetus & Ars Nova -museo
puh. 0207 181 654
hannele.lehtonen(at)avan.fi
Taiteilijaresidenssi on Aboa Vetus & Ars Nova -museon organisoima ja sitä ylläpitää Matti Koivurinnan säätiö. Museon toimialana on Suomen keskiajan ja toisaalta nykytaiteen kulttuuriperintö.
Työskentelyjakson pituus sovittavissa taiteellisen suunnitelman puitteissa, 3–8 kuukautta. Yhden kuukauden residenssijakso ei ole mahdollinen.
Ilmainen työtila, 35 m², noin 3 km Turun keskustasta vuonna 2010 valmistuneessa kiinteistössä (tila ei sovellu metallikuvanveiston tekemiseen tai analogisten valokuvien kehitykseen). Työhuone soveltuu yhden taiteilijan käyttöön kerrallaan.
Taiteilija vastaa itse materiaalikuluista, ylläpidosta ja matkakuluista. Taiteilijalla on mahdollisuus vuokrata työskentelyjakson ajaksi kevyesti kalustettu asunto samasta kiinteistöstä, missä työskentelytila sijaitsee.
Yhdelle residenssitaiteilijalle vuodessa tarjotaan mahdollisuus pitää kutsunäyttely museon Takkahuone-galleriassa.
Jatkuva haku, lisätietoja museon verkkosivuilta.
Taidekeskus Antares
info@galleriaantares.fi
facebook.com/galleriaantares
instagram.com/taidekeskusantares
044-9819506
Taidekeskus Antares toivottaa tervetulleeksi eri alojen ammattitaiteilijat rauhalliseen ja kotoisaan työympäristöön Kymenlaaksolaisen maalaismaiseman keskelle. Taidekeskus Antareksella on hyvät suhteet paikalliseen lehdistöön ja kyläyhteisöön sekä taiteilijayhdistystyksiin Kouvolassa, Kotkassa, Haminassa, Lahdessa ja Lappeenrannassa. Haluamme tarjota hyvät puitteet täydelliseen keskittymiseen luovaan työhön. Taidekeskus Antareksessa arvostamme yhteisöllisyyttä ja tiedon jakamista. Pyrimme luomaan sellaisen paikan ja ilmapiirin missä nämä mahdollistuvat.
Kulttuuriyhdistys Antareksen muodostaa 23 eri taiteen alan ammattilaista ja se on perustettu vuonna 2010. Yhdistys hallinnoi Taidekeskus Antaresta Sippolassa, Kouvolassa. Johtoryhmä koostuu kolmesta taiteilijasta ja sen puheenjohtajana toimii kuvanveistäjä Tiiu Anttinen. Tiiu Anttinen ja Pasi Rantala asuvat paikan päällä ja auttavat taiteilijoita käytännön asioissa. Seitsemällä taiteilijalla on yksityinen työtila taidekeskuksessa. Vuosittain 1-2 henkilöä on palkattu gallerianhoitoon sekä työtilojen ylläpitoon.
100 € / Viikko. Vieraileva taiteilija voi asua ja työskennellä residenssissä kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Hintaan kuuluu asuminen ja jaettu työtila. Taidekeskus pidättää provision (25%) myynnistä.
Taiteilijaresidenssissä on neljä makuuhuonetta (13m2/huone), yhteinen keittiö ja olohuone (32m2), iso suihkutila pyykinpesukoneella ja pienempi erillinen wc. Residenssitaiteilijalle pyritään tarjoamaan toiveiden mukainen työtila ja mahdollisuus tutustua muihin taiteilijoihin.
TYÖTILAT
Taidekeskus Antareksessa on hallitilaa kuvanveistäjille sisältäen mm. hitsaukseen ja pienten valujen tekemiseen tarvittavat työvälineet. Grafiikan pajassa on kivilitografian välineet ja kiinteistössä on myös ateljee monumentaalityöskentelyyn. Taidemaalareille järjestyy tila yhteistyötilasta. Taidekeskus Antareksen tilat ovat jatkuvasti kehittyviä ja otamme ilolla vastaan uudenlaisia ideoita ja haasteita. Residenssitaiteilijan tulisi osata käyttää tarvitsemiaan laitteita ja hänellä tulisi olla voimassa oleva tapaturmavakuutus. Kuluvat materiaalit, tarvikkeet ja välineet taiteilija kustantaa itse.
Hakijan tulee toimittaa Taidekeskus Antarekselle seuraavat liitteet: Ansioluettelo (CV), vähintään viisi valokuvaa viimeaikaisista töistään, työsuunnitelma sisältäen toivomukset koskien työskentelytiloja.
Vierailevalta taiteilijalta toivotaan myönteistä asennetta paikalliseen yhteisöön ja julkisuuteen. Hänelle tarjotaan mahdollisuutta luennon tai työpajan pitämiseen ja asiasta sovitaan tapauskohtaisesti.
Suomen Biotaiteen Seura ry
Kaasutehtaankatu 1
00540 Helsinki
info(at)bioartsociety.fi
Piritta Puhto
piritta.puhto@bioartsociety.fi
Residenssin tilat ovat Kilpisjärven biologisella asemalla Lapissa. Käytettävissä on yhdistetty työ- ja asuintila, sekä aseman tutkijoiden tilat ja infrastruktuuri.
Residenssi on Suomen biotaiteen seura järjestämä yhteistyössä Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisen aseman kanssa.
Majoituskulut residenssissä työskentelevälle on n. 13.- euroa per yö.
Residenssiohjelma keskittyy arktiseen ympäristöön ja taiteen ja tieteen yhteistyöhön. Se on avoinna taiteilijoille, tutkijoille ja taide/tiede tutkimusryhmille.
Kilpisjärven biologinen asema tarjoaa residenssin käyttäjille sama mahdollisuudet ja infrastruktuurin kuin sen tutkijoille ja henkilökunnalle. Tämä sisältää mm. laboratorio ja tutkimusvälineitä, kirjaston, seminaarihuoneen sekä kenttä välineitä. Residenssiläisiä avustaa ohjaaja paikalliseen ympäristöön tutustumisessa.
Lisätietoja residenssin verkkosivuilta.
puh. +358 50 300 6304
info(at)arteles.org
Arteles Creative Center on taiteilijoille ja luovan alan ammattilaisille suunnattu kulttuuri- ja residenssikeskus Hämeenkyrön Haukijärvellä, 43 km Tampereelta.
Arteles Creative Center on yksi Pohjoismaiden suurimmista ja aktiivisimmista residenssikeskuksista. Arteleksessa työskentelee ja majoittuu vuosittain yli sata kansainvälistä eri alojen taiteilijaa ja luovien alojen ammattilaista, 12-13 henkeä per kuukausi. Kuratoitujen residenssiohjelmien sisältö vaihtelee. Residenssi on aktiivisessa toiminnassa vuoden jokaisena päivänä, ja residenssiin voivat hakea myös suomalaiset taiteilijat. Lue lisää: www.arteles.org
Haku nettilomakkeella 3-4 kertaa vuodessa, hakuaika vaihtelee. Katso ajantasaiset tiedot: www.arteles.org
Perpetuum Mobile
artistsatrisk@gmail.com
Perpetuum Mobilen koordinoimaan ja kuratoimaan Artists at Risk -turvaresidenssiverkostoon kuuluu Suomessa
AR-Safe Haven Helsinki, AR-Saari Residence/Saastamoinen Foundation Residency ja AR-Porvoo Taidetehtaan taiteilijaresidenssi.
Turvaresidenssit ovat ensisijaisesti visuaalisen alan ammattilaisille, joiden ilmaisunvapautta ja henkeä uhataan taiteellisen toiminnan vuoksi.
info@artranta.fi
Residenssikäytössä on sekä työskentelytilaa, kirjasto että majoitustilat Karstulan keskustan idyllisessä Kruukkilan kotiseututalossa. Karstulasta löytyvät myös puun ja metallin työstökoneet robotteineen sekä 3D-tulostusmahdollisuus.
Visiona on rakentaa Karstulaan muotoilu- ja arkkitehtuuriresidenssikeskus muotoilijoiden ja yrittäjien kohtaamispaikaksi.
Artranta kutsuu muotoilijoita, arkkitehteja sekä näiden alojen opiskelijoita hakeutumaan residenssivieraiksi. Residenssi on avoin sekä kotimaisille että kansainvälisille vieraille. Residenssijaksot ovat 1-3 kuukauden pituisia. Residenssi tarjoaa vierailijoilleen luonnonläheisen ja inspiroivan ympäristön, jossa voi kokeilla esimerkiksi erilaisia luonnonmateriaaleja kestävän kehityksen ihanteiden mukaisesti. Materiaaleina voivat olla esim. puu ja sen sivutuotteet, kasvit, savi, tekstiilit, nahka, luut ym. luonnonmateriaalit. Artranta tarjoaa residenssivieraiden käyttöön myös osaamis- ja teknologiakeskus Ropotin puun ja metallin työstökoneet sekä mm. 3D-tulostusmahdollisuuden. Omien töiden ohella residenssivieraille tarjotaan mahdollisuuksia yritysyhteistyöhön. Artranta Karstula ry osallistuu sopimuksen mukaan residenssivieraan majoituskuluihin ja työtilan vuokraan. Residenssivieras vastaa itse matka- ja ruokailukuluistaan sekä materiaalikuluistaan.
Residenssijaksoja voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella, josta käy ilmi toivottu residenssijakson aika ja työsuunnitelma sekä liitteenä CV. Hakemukset pyydetään osoitteeseen info(at)artranta.fi.
The Finnish Institute at Athens, Zitrou 16, GR-11742 Athens
Asuntoja koskevat tiedustelut tehdään suoraan Koroneos-talon toimistoon: koroneos(at)finninstitute.gr, puh. (klo 9-14) +30 2106 4677 58
Suomen Ateenan-instituutin asuntolarakennuksessa Ateenan keskustassa sijaitseva pieni huoneisto (43 m2) eri alan taiteilijoiden käyttöön. Huoneistossa on työhuone-olohuone, makuuhuone, keittiö, suihku-wc ja parveke.
Asuntoa vuokrataan vähintään 1 kk jaksoissa.
Tuulensuun Taidesäätiö
Säätiön sihteeri Marjo-Riitta Simpanen
info(at)tuulensuu.net
Kaksikerroksinen hirsistä rakennettu ateljeetalo (175 m2) on toiminut yli 30 vuotta. Seitsemän metriä korkea, parvellinen 75 m2:n ateljee soveltuu parhaiten taidemaalareille. Taloa voi käyttää myös projektitilana.
Kahdessa kerroksessa olevat asuintilat käsittävät keittiö-olohuoneen, kaksi makuuhuonetta ja saunan. Käytössä on pyykin- ja astianpesukoneet sekä tv.
Tuulensuu sijaitsee Kolima-järven rannalla Pasalan kylässä Kärnässä, 29 km Viitasaaren keskustasta. Paikka on luonnonkaunis ja rauhallinen. Perillä eletään maaseutuympäristössä järven rannalla, peltojen ja metsien keskellä.
Talossa ei ole langatonta verkkoa, eikä perille ole julkista liikennettä, joten auto on välttämätön. Rannassa on savusauna ja soutuvene.
Ateljeetaloa ylläpitää viitasaarelainen, yksityinen taidesäätiö. Ateljeetalon vuokrilla pyritään kattamaan talon vuotuiset ylläpitokustannukset.
Tuulensuussa on myös säätiön ylläpitämä yksityinen veistospuisto.
Tuulensuun ateljeetalon vuokrauksen peruste on kuvataiteen edistäminen.
Talon ideana on tarjota kuvataiteilijoille mahdollisuus työskennellä ja / tai lomailla Keski-Suomessa ja tutustua alueen luontoon, maaseutuun ja paikallisiin ihmisiin. Tuulensuu toimii vain kesällä.
Vuokrakausi alkaa toukokuun lopussa ja päättyy syyskuun puoliväliin. Vuokran suuruus on 300 tai 400 euroa viikko ajankohdasta ja vuokraviikkojen määrästä riippuen.
Tuulensuun ateljeetalon hakijalta edellytetään ”osaamista tulla itsenäisesti toimeen maaseutuolosuhteissa”. Näin siksi, ettei Tuulensuussa ole residenssi-isäntää tai -emäntää. Ateljeetaloa voidaan vuokrata myös muille kulttuurialan toimijoille varaustilanteen niin salliessa.
Tuulensuussa ei ole erillistä residenssiohjelmaa.
Tuulensuuhun haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, joka lähetetään seuran sihteerille sähköpostitse info(at)tuulensuu.net. Hakuaika on vuosittain 1.2. -31.3. Myös hakuajan päättymisen jälkeen voi kysyä vapaita viikkoja.
Lisätiedot ja hakuohjeet sivulla www.tuulensuu.net -> Ateljeetalo -> Varustustaso, Hakeminen ja Vuokraviikot
Hakija ja Tuulensuun Taidesäätiö solmivat kirjallisen vuokrasopimuksen tilojen käytöstä ennen vuokra-ajan alkamista.
Tuulensuuhun ei voi ottaa mukaan kotieläimiä.
Ateljé Stundars
KulturÖsterbotten
Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur (SÖFUK)
Kuninkaankartanontie 46 A, 65380 VAASA
puh. 050 347 0522
atelje.stundars(at)kulturosterbotten.fi
Ateljé Stundars -residenssiä ylläpitää KulturÖsterbotten (KÖ), jonka tehtävänä on kehittää kulttuuria ja taidetta ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Vierasateljeetoiminta on sijoitettu Stundarsin museo- ja kulttuurikeskuksen (http://www.stundars.fi/) yhteyteen. Ateljee sijaitsee museoalueella, residenssitiloihin kuuluu erillinen kahden makuuhuoneen asunto.
Taiteilijalle tarjotaan työtila ja asunto sekä pieni tuki materiaalikustannuksiin. Taiteilijan edellytetään osallistuvan yhteisölliseen toimintaan ja pitävän esim. Artist Talk -luentoja, kursseja, näyttelyitä, Open Studio -tapahtumia jne.
Residenssin pituus yleensä 4 kk.
Rauhallinen maaseutumainen ympäristö ja ateljeen sijainti museoalueella tukevat keskittymistä luovaan työhön.
Hakuaika (seuraavalle kalenterivuodelle) päättyy aina 31.5.
Skandinaviska föreningens konstnärskollegium i Rom / Circolo Scandinavo per artisti e scienziati
Via della Lungara 231, 00165 Roma, Italy
Tel: (+39) 069 558 1862
info(at)circoloscandinavo.it
Talossa on neljä korkeaa ja valoisaa taiteilijahuonetta, yhteinen keittiö, kirjasto, terassi.
Residenssit on suunnattu monialaisesti pohjoismaisille eri alojen taiteilijoille ja ne ovat pituudeltaan mielellään vähintään 2 kuukautta.
Residenssiohjelmaa tukee Pohjoismainen ministerineuvosto.
Ohjelmaan voi kuulua yleisölle avoimia kulttuuritapahtumia (artist talk, mestarikurssi, konsertti tms.) jotka tekevät pohjoismaisia taiteilijoita tunnetuksi Italiassa.
Hakuaika on 1.2.–1.4. Hakemukset toimitetaan suoraan taiteilijakollegioon Roomaan.
Tekninen tuottaja Ina Niemelä
ina.niemela@cirko.fi
+358 50 305 7513
Residenssiperiodi on 2–4 viikon mittainen. Työryhmällä on käytössään Solmu- tai Maneesi-sali ja salin yhteydessä sijaitsevat sosiaalitilat. Solmu-salin residenssiin kuuluu lähtökohtaisesti Cirkon valo- ja äänitekniikka. Maneesi-salissa tekniikka on käytössä saatavuuden mukaan. Jakso alkaa alkutapaamisella Cirkon tuotannon, tekniikan ja viestinnän kanssa, jossa residenssin kulku käydään yhdessä läpi. Cirkon henkilökunta tarjoaa työryhmälle taiteellista, tuotannollista, teknistä ja viestinnällistä tukea työaikansa puitteissa.
Kuka voi hakea?
Hakijan on oltava suomalainen tai Suomessa asuva sirkustaiteen ammattilainen, mutta työryhmä voi olla poikkitaiteellinen ja kansainvälinen.
Millaisella projektilla voi hakea?
Residenssit on tarkoitettu uusien teosten valmistamiseen ja taiteelliseen tutkimukseen. Residenssejä voidaan myös myöntää ensi-iltansa jo saaneen teoksen edelleen työstämiseen ja kehittämiseen.
Työstettävän teoksen tai konseptin on sovelluttava Cirkon Solmu-saliin tai Maneesi-saliin. Salien tekniset tiedot näet täältä.
Valintaprosessi
Avoin haku residenssiohjelmaan on joka vuoden syyskuussa.
Residenssiohjelman valintoja tehdessä painotetaan ammattimaisuutta, taiteellista tasoa, residenssitaiteilijoiden sukupuolijakaumaa, maantieteellistä kattavuutta sekä projektin soveltuvuutta Cirkon tiloihin. Valinnat tekee Cirkon henkilökunnasta koostuva työryhmä.
Pariisin taiteilijakaupungin säätiön sihteerin tehtävistä vastaa:
Sera Syvänen (Kipinä Productions)
info@citedesarts.fi
puh. +358 40 707 3700 (hakutiedustelut arkisin klo 9-15)
Suomalaisella Pariisin taiteilijakaupungin säätiöllä on Pariisin keskustassa sijaitsevassa yli 300 ateljeen taiteilijakeskuksessa yhdeksän ateljeeasuntoa, joista viisi soveltuu erityisesti kuvataiteilijoille ja neljä muusikoille.
Lisätietoja kansainvälisestä Pariisin taiteilijakeskuksesta löytyy sivuilta www.citedesartsparis.net
Ateljeita voivat hakea suomalaiset kuvataiteilijat, säveltaiteilijat, muotoilijat, arkkitehdit sekä muut taiteilijat. Ateljeet jaetaan tasapuolisesti kaikkien hakijaryhmien kesken. Valinnassa painotetaan työsuunnitelman laatua ja taiteilijan omaa motivaatiota.
Lyhin yhtäjaksoinen työskentely Citéssä on 2 kuukautta, pisin vuosi – yleensä 4–7 kuukautta. Vierailun alkuun ja loppuun sisältyy siivouspäiviä, jolloin ateljeet eivät ole käytettävissä. Ateljeet on tarkoitettu työskentelyyn eikä niitä voi hakea esim. Erasmus-vaihtoa varten. Ateljeessa voi yöpyä yhtäaikaisesti enintään kaksi aikuista ja yksi alle 7-vuotias lapsi – Cité ei tee asiassa poikkeuksia. Cité ei salli lemmikkieläimiä.
Ateljeet ovat 35/40 m² tai 25/27 m² studioita. Vuonna 2023 ateljeen vuokra yhdeltä henkilöltä on 509–599€ kuukaudessa, määräytyen työskentelyjakson pituuden ja ateljeen koon mukaan. Taiteilija vastaa vuokranmaksusta suoraan Citélle. Takuuvuokra maksetaan 1kk etukäteen. Cité tarkistaa vuokratasoa aina tammikuussa.
Pariisin taiteilijakaupungin säätiö tekee Pariisissa yhteistyötä Institut finlandais’n kanssa. Instituutti pyrkii tarjoamaan säätiön taiteilijoille mahdollisuuksia verkostoitua paikallisten taide- ja kulttuurialan toimijoiden kanssa. Lisätietoa yhteistyöstä saa hakulomakkeesta.
Lisätietoa säätiöstä ja Citéstä sekä sähköinen hakulomake ovat saatavilla säätiön sivuilla www.citedesarts.fi.
Ateljeiden hakuaika on vuosittain 1.-31. maaliskuuta. Sähköiset hakemukset on lähetettävä 31.3. klo 16.00 mennessä. Tehtyä hakemusta ei tulosteta/postiteta. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Lisätietoa säätiöstä ja Citéstä sekä sähköinen hakulomake ovat saatavilla säätiön sivuilla www.citedesarts.fi.
Kuopion Rouvasväenyhdistys ry
Piispankatu 8, 70100 Kuopio
Tiedustelut: eija.tanninen-komulainen (at) muotoiluaikatemia.fi
Vuokraus: sari.satuli (at) muotoiluakatemia.fi
Residenssitoiminnasta vastaa Kuopion Rouvasväenyhdistys, Kuopion muotoiluakatemia.
Kuopion Rouvasväenyhdistys perustettiin vuonna 1860 ja yhdistyksen käsityökoulu vuonna 1884. Siitä lähtien yhdistys on edistänyt käsityön ja muotoilun opetusta. Viimeiset 23 vuotta koulun nimi on ollut Kuopion Muotoiluakatemia. Rouvasväenyhdistyksen Muotoiluakatemia sijaitsee kauniissa ja historiallisessa miljöössä Kuopion keskustassa, Pohjois-Savossa.
DESIGN Kuopio Residency tarjoaa muotoilijoille ja taiteilijoille mahdollisuuden asua ja työskennellä inspiroivassa miljöössä aivan Kuopion keskustassa ja lähellä kuopiolaista upeaa luontoa. Residenssiasunto sijaitsee aivan Kuopion Muotoiluakatemian vieressä, upouudessa kerrostalossa. Asunto on kaksio.
Rauhallisen talon ympäriltä löytyvät keskustan palvelut, lukuisat kauniit puistot ja Kallaveden rannat. Lisäksi käytössä on tarvittaessa Kuopion Muotoiluakatemian toimitilat idyllisessä Piispantalossa.
Residenssiä vuokrataan ensisijaisesti opetus- tai projektisuunnitelmalla residenssiin hakeutuvalle muotoilijalle tai taiteilijalle 1–4 viikon mittaiseen työskentelyyn. Viikkovuokra on 240 €, kuukausivuokra 660 €. Residenssiä voi vuokrata myös lyhyempiaikaiseen työskentelyyn, jolloin vuokra on 70 €/vrk.
DESIGN Kuopio Residency -residenssiin haetaan opetus- tai projektisuunnitelmalla. Residenssimuotoilijan toivotaan opettavan Kuopion Muotoiluakatemian opetusryhmissä tai tekevän pienen kehitysprojektin Pohjois-Savon alueen yritysten kanssa. Opetuksesta sekä projektityöstä maksetaan tuntipalkkaa. Kuopion Muotoiluakatemia tarjoaa residenssimuotoilijalle perusmateriaalit, työskentelytilat sekä kontakteja alueen muotoilijoihin ja luovan alan toimijoihin.
Residenssihaku on avoinna ympäri vuoden. Sähköinen hakulomake verkkosivuilla.
Ålandslandskapsregerings Kulturbyrå
yvonne.torneroos(at)regeringen.ax
Ålands landskapsregering tillhandahåller två gästbostäder på Åland som administreras av kulturbyrån.
Ahvenanmaan maakuntahallitus ylläpitää kahta vierasahuoneistoa Ahvenanmaalla:
*50 neliön vierashuoneisto Eckerön Posti- ja tullihuoneella.
1800-luvulla rakennettu empire-tyylinen rakennus sijaitsee 35 km Maarianhaminasta, lähellä merta ja hyviä uimarantoja. Rakennuksessa toimii myös kahvila, näyttelytila, postiruotumuseo, ja kesäisin siellä järjestetään useita kulttuuritapahtumia ja näyttelyitä. Vierashuoneisto käsittää makuuhuoneen ja yhdistetyn olo/työhuoneen ja keittonurkkauksen ja suihkun/WC:n.
*Källskärin vierashuoneisto on 30 m2 mökki.
*Eckerö Post och Tullhus Gästbostaden -huoneistoa vuokrataan kuukaudeksi kerrallaan kesä-syyskuussa eri alojen taiteilijoille ja kulttuurialan työntekijöille joiden työskentelylle on hyötyä residenssin sijainnista ja miljööstä tai vastaavasti joiden työskentely voi elävöittää Ahvenanmaan kulttuurin kenttää. Käyttökorvausmaksu on 120€/kk.
*Källskärin vierashuoneistosta / mökistä maksetaan käyttökulut 30€/vko hlö. Tila myönnetään yleensä 1-2 viikoksi touko-syyskuun välisellä jaksolla.
Fördelning av vistelsestipendier görs efter ansökan till Ålands kulturdelegation. Ansökningstiden går ut den 15 januari årligen.
Haku vuosittain 15.tammikuuta.
HIAP
programme(at)hiap.fi
Vuoden 2019 alusta HIAP – Helsinki International Artist Programme on vastannut Eläintarhan huvilan residenssin koordinoinnista. Residenssitoimintaa tukee Helsingin kaupunki.
Eläintarhan huvila on Helsingin Tokoinrannassa sijaitseva, 1800-luvun lopulla rakennetussa puuhuvilassa toimiva taiteilijaresidenssi. Helsingin kaupunki käynnisti residenssitoiminnan huvilalla vuonna 2000.
Residenssistä voi vuokrata yksittäisen huoneen, lisäksi käytössä ovat kodinomaiset yhteistilat.
Villa Eläintarha keskittyy lyhytkestoisiin tuotantoresidensseihin, erityisesti esittävän ja julkisen tilan taiteen alueilla, tukien täten festivaalien ja muiden ruohonjuuritason organisaatioiden toimintaa.
Residenssijaksojen kestot ovat yhdestä viikosta kahteen kuukauteen.
Residenssiä voivat hakea kaikki kulttuurialan ammattilaiset, lisätietoja http://www.hiap.fi/project/villa
Toiminnanjohtaja Eeva Bergroth
0404873620
eeva.bergroth (at) eskus.fi
Esitystaiteen keskus ry
Suvilahti, Puhdistamo
Kaasutehtaankatu 1/33
00540 Helsinki
Helsingin Suvilahdessa toimiva Eskus – Esitystaiteen keskus -residenssi tarjoaa harjoitustiloja esittävien taiteiden ammattilaisten ja työryhmien käyttöön. Harjoitussali on kooltaan n. 80 neliömetriä. Taiteilija/työryhmä vastaa itse matka-, elin- ja materiaalikustannuksista.
Eskus – Esitystaiteen keskus on esitystaiteen ryhmien – Esitystaiteen seura, Oblivia, Presentaatio, Toisissa tiloissa ja Todellisuuden tutkimuskeskus – vuonna 2009 perustama sateenvarjo-organisaatio.
Esitystaide kuvaa erilaisten esittävän taiteen perinteiden väliseen maastoon syntynyttä uutta taidekenttää. Esitystaiteen juuret ovat nykyteatterin, performanssin ja elävän taiteen alueilla.
Esitystaiteen keskuksen residenssiohjelma on tarkoitettu kotimaisille sekä pohjoismaisille ja Baltian maiden esitystaiteilijoille ja esitystaiteen ryhmille (1-6 henkilöä). Residenssit ovat työskentelyresidenssejä, joiden kesto on 2-6 viikkoa. Residenssitaiteilijoilla on mahdollisuus avata työtään demonstraatioin kollegoille ja yleisölle sekä osallistua Eskuksen tapahtumiin. Eskus pyrkii edesauttamaan hedelmällisiä kohtaamisia Eskuksessa työskentelevien taiteilijoiden kanssa. Tarkoitus on luoda residenssitaiteilijoihin pitkäaikainen suhde, saada heidät mukaan Eskuksen yhteisöön ja seurata heidän työtään.
Vuonna 2023 Eskus pilotoi kansainvälisen, uransa alussa olevien, nousevien kuraattorien residenssin yhdessä New Performance Turku ry:n kanssa.
puh: +358 405163084
fairresair@gmail.com
Fairres on ekologinen taiteilijaresidenssi muusikoille ja luoville aloille. Residenssi löytyy Porvoon Uddaksessa, lähellä luontoa ja monipuolisia ulkoilumahdollisuuksia. Residenssi koostuu 45m2 kokoisesta paritalosta sekä erillisestä 15m2 työhuoneesta, jossa on mahdollista työskennellä vapaasti oman aikataulun mukaisesti. Fairres on myrkytön, ekologinen residenssi, jossa käytetään luonnonmukaisia materiaaleja sekä puhdistusaineita ja jätteet kierrätetään. Residenssi on maksullinen ja siihen voi hakea sekä suomalaiset että kansainväliset taiteilijat. Residenssiohjelmat ilmoitetaan erikseen kotisivuilla.
www.fairresair.com
Jatkuva haku. Residenssiohjelmiin erillinen haku, joka ilmoitetaan kotisivuilla.
Kirjallisuuden vientikeskus FILI tukee ja edistää Suomen kirjallisuuden käännösten ilmestymistä maailmalla.
FILIn residenssipaikkana on Helsingin Lauttasaaressa sijaitseva, 1900-luvun alussa rakennettu huvila Villa Salin, johon mahtuu 5–6 kääntäjää kerrallaan. Villa Salin on noin 10 minuutin metromatkan päässä Helsingin keskustasta.
FILI tarjoaa kääntäjille vuosittain kääntäjäresidenssin, jonne voivat hakea muissa maissa asuvat Suomen kirjallisuuden kääntäjät, joilla on työn alla tai viimeisteltävänä ajankohtainen käännöstyö.
Residenssiin voivat hakea muissa maissa asuvat Suomen kirjallisuuden kääntäjät, joilla on työn alla tai viimeisteltävänä ajankohtainen käännöstyö. Hakemukseen on liitettävä työsuunnitelma.
Kääntäjäresidenssiohjelma kattaa osan matkakuluista, majoituksen sekä stipendin.
Voit hakea residenssiin, jos
Fiskars Air/ Onoma, Tornikellorakennus, 10470 Fiskars.
puh. + 358 (0) 400241017
fiskarsair@gmail.com
https://www.facebook.com/groups/485533560226/
Vierasateljeeta ylläpitää Fiskarsin käsityöläisten, taiteilijoiden ja muotoilijoiden osuuskunta. Residenssi sijaitsee puutalossa Fiskarsin kylällä. Talossa on yksi 1-2 hengen huoneisto sekä erilliset työtilat.
Fiskarsin ruukin vierasateljeehen voivat hakea kaikki luovan alan ammattilaiset. Ulkomaiset taiteilijat ovat etusijalla, mutta myös suomalaiset taiteilijat voivat hakea residenssiin. ”Self directed” residenssi tarjoaa taiteilijalle mahdollisuuden keskittyä omaan työskentelyyn. Residenssikaudet ovat 1-2 kk. Vierastaiteilijoiden käytössä on yksi täysin varusteltu asunto sekä erilliset työtilat. Taiteilijoilta peritään käyttökorvaus, joka on vuonna 2018 300 €/kk. Residenssi edistää yhteistyötä Fiskarsin kylän luovan alan ammattilaisten ja ulkomaisten taiteilijoiden välillä.
Residenssiä haetaan vuosittain syys-lokakuussa.
Frame Contemporary Art Finland Ratakatu 1 b A 9 00120 Helsinki info@frame-finland.fi
Frame järjestää residenssitoimintaa kuraattoreille yhteistyössä muiden kansainvälisten toimijoiden kanssa. Residenssitoiminnan tavoitteena on lisätä suomalaisen taiteen tunnettavuutta ja edistää nykytaiteen toimijoiden kansainvälistä verkottumista.
Tiedot saavutettavuudesta ilmoitetaan jokaisen residenssihaun yhteydessä.
Kattilakosken kulttuuriosuuskunta
Pappilankuja 24, 86710 Kärsämäki
airfrosterus@kattilakoski.org
puh. 040 147 6107
Kattilakosken kulttuuriosuuskunta http://kattilakoski.org/ käynnisti vuonna 2013 residenssitoiminnan vanhassa Pappilassa Pyhäjoen törmällä Pohjois-Pohjanmaalla. Residenssissä on useampi majoitushuone ja yksi työtila. Taiteilijan on myös mahdollista asua ja työskennellä Taidetalo Nahkurilla kylän keskustassa.
Residenssijakson pituus on 2vk-6kk. Taiteilija kustantaa itse matkansa, ruokansa ja tarvikkeensa. Tarkemmat vuokratiedot residenssin Internet-sivuilta.
Residenssiin on jatkuva haku. Hakemukset nettisivujen kautta https://airfrosterus.org/fi/residenssihakemus/
residence@vantaantaiteilijaseura.fi
Vantaan taiteilijaseura ry:n ylläpitämä taiteilijaresidenssi sijaitsee Taiteilijatalo Gjutarsissa, jossa on myös seuran säännöllistä toimintaa.
Gjutarsin vierasateljee on varattu Vantaan taiteilijaseuran kansainvälisten yhteistyökumppaneiden residenssikäyttöön huhti-lokakuuksi. Muita aikoja (marras-helmikuu) vuokrataan kotimaisille ja ulkomaisille taiteilijoille.
Residenssin tavoitteena on tarjota taiteilijoille hiljentymisen tila ja uuden kohtaamisen mahdollisuus. Residenssivieraan käytössä on makuuhuone (noin 15m²) sekä 20 m² työskentelystudio. Residenssissä on hyvin varustettu keittiö, suihku/WC ja lisäksi TV/Radio sekä langaton wifi-yhteys.
Residenssin vuokra on 425 €/kk ja siivouspantti on 50 €. Vuokraan sisältyvät vesi ja sähkö. Matka- ja elinkustannukset taiteilija hoitaa itse.
Residenssiin voi hakea marraskuusta-maaliskuuhun vapaamuotoisella hakemuksella, josta ilmenevät aikatoive ja hakijan taiteenala sekä yhteystiedot.
Hakemukset ja yhteydenotot osoitteeseen: info@vantaantaiteilijaseura.fi tai residence@vantaantaiteilijaseura.fi
Gjutarsin residenssiä vuokrataan sekä ulkomaisille että kotimaisille taiteilijoille. Residenssi on varattu ulkomaisten residenssiyhteistyökumppaneiden käyttöön huhti-lokakuuksi. Muita aikoja voi vapaasti tiedustella sähköpostin välityksellä.
Taiteilijavalinnoista vastaa Vantaan Taiteilijaseuran residenssitoimikunta.
Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamo
Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä
Puh. (014) 266 4395
leena.lokka(at)jyvaskyla.fi
Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamoon kuuluu taidegalleria sekä grafiikan ja valokuvauksen työtiloja.
Keskuksella on myös oma vierashuoneisto (50 m2), joka käsittää kaksi erillistä huonetta sekä yhteisen keittiön ja kylpyhuoneen.
Jyväskylän taidemuseo vastaa keskuksen taidegrafiikkaan liittyvästä toiminnasta ja Luovan valokuvauksen keskus valokuvaaan liittyvästä toiminnasta.
Keskuksella on vuosittain haussa yksi kansainvälinen kolmen kuukauden pituinen taiteilijaresidenssi joka toteutetaan vuorovuosin graafikolle ja valokuvaajalle yhdessä Luovan valokuvakeskuksen kanssa. Residenssi ajoittuu lokakuulle.
(Keskuksen työtiloja ja vierashuonetta voivat erikseen vuokrata kaikki halukkaat taidegraafikot kotimaasta ja ulkomailta. Yksityiskäytössä taiteilija vastaa grafiikan pajan käyttömaksusta.)
Keskuksen tilat ovat liikuntaesteettömiä.
Ulkomaiselle taiteilijalle suunnattuun residenssiin on erillinen vuosittainen haku, lisätiedot keskuksen verkkosivuilta.
Grafiikan pajan yksityiskäyttöön ei ole varsinaista hakemusta, pelkkä varaus riittää.
Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö, Lemuntie 4 D, 00510 Helsinki
puh (09) 7268 0471
info(at)ateljeesaatio.fi
Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiön omistama rakennus, jossa on työskentely- ja majoitustilat neljälle taiteilijalle sekä heidän mahdollisille seuralaisilleen.
Taloa vuokrataan suomalaisille kuvataiteilijoille virkistykseen ja työskentelyyn vähintään 1 kuukauden jaksoissa.
Pontormo-ateljeessa on taiteilijan käytettävissä grafiikan prässi. Lisäksi talossa on valokuvapimiö.
Grassinan työskentelyjaksoihin on jatkuva haku. Hakulomake Ateljeesäätiön verkkosivuilta.
Haihatus
Jousitie 68-70, 19650 Joutsa
residency@haihatus.fi
Taiteilijavetoinen taidelaitos Haihatus tuottaa taidetta ja järjestää kulttuuritapahtumia, mm. kesänäyttelyitä, Joutsassa Keski-Suomessa. Taidelaitos toimii kunnan entisen kurjainhoitolaitoksen kolmessa talossa, jotka kulttuuriyhdistys on muuttanut kulttuurikäyttöön.
Residenssihuoneet (6kpl, 17 – 23m2) sijaitsevat päärakennuksen yläkerrassa ja niissä on jokaisessa oma pienoiskeittiö. WC- ja suihkutilat ovat yhteisissä tiloissa. Samassa rakennuksessa on työskentely- ja harjoitustiloja (10 – 60m2). Lisäksi käytettävissä on esiintymis- ja näyttelytilaa ym.
Haihatus vuokraa taiteilijoille asuin- ja työtilaa. Residenssijaksot ovat 1-6 kuukauden mittaisia. Vuokraan sisältyy huone (17-23m2), työskentelytila (10-50m2) tai harjoittelutila (60m2). Vuokratiedot löytyvät residenssin verkkosivuilta. Taiteilijoilla on mahdollisuus järjestää tapahtumia ja esityksiä oman taiteensa esille tuomiseksi residenssijaksonsa aikana ja osallistua vuosittain järjestettäviin yhteisnäyttelyihin.
Jatkuva haku. Hakulomake löytyy Haihatuksen verkkosivuilta.
residency@hakoniemi.com
Residenssi tarjoaa toimintaympäristön taiteilijoille ja luovien alojen tekijöille. 82 neliön talossa on kaksi makuuhuonetta. Keittiö, oleskelutilat, sisäsauna, kylpyhuone- ja wc-tilat ovat yhteisessä käytössä. Hyvin varusteltu keittiö, työtila, piano, sisäsauna ja polkupyörät ovat residenssivieraiden vapaassa käytössä. Myös yksityinen ranta, laavu ja grillikatos ovat käytettävissä.
Rannan läheisyyteen siirretty Hiljentymisen talo tarjoaa paikan rauhoittumiseen luonnon läheisyydessä. Ulkosaunan lämmitys on mahdollista lisämaksusta.
Varustuksiin kuuluvat myös: tiskikone, mikro, pyykinpesukone, televisio ja nopea 30 Mbit nettiyhteys.
Työtilan ja navettagalleria käyttö on jaettu kahden residenssiläisen kesken. Työskentely on mahdollista niin ulkona kuin sisällä. Vanhasta navettarakennuksesta löytyy residenssiläisten kesken jaettava 25 neliön lämmitettävä työskentelytila, jossa on kaksi pöytäpaikkaa. Samassa rakennuksessa on myös 50 neliön navettagalleria. Lisämaksusta on saatavilla kangaspuut kolmen kilometrin päässä sijaitsevalla kylätalolla.
Toimintaa ylläpitää Hakoniemi Residenssin tukiyhdistys ry.
Rääkkylän Oravisaloon 2019 perustettu Hakoniemen residenssi tarjoaa luonnonläheisen, rauhallisen sekä inspiroivan työskentely-ympäristön luovan alan ammattilaisille. Hakoniemen toiminnan ydin ja inspiraatio on sen sijainti sisävesisaaristossa, monimuotoisen luonnon ympäröimänä. Painotamme residenssivalinnassamme kiinnostusta luonnonympäristöön ja ympäristön kannalta kestävästi toteutettaviin työsuunnitelmiin. Residenssi soveltuu mm. eri alojen taiteilijoille, muusikoille, kirjailijoille, artesaaneille, muotoilijoille ja arkkitehdeille.
Oravisalon saariston Hakoniemen tilaa asutti 16 vuoden ajan taidemaalari Jorma Pajarinen, ja hänen ateljeensa sekä navettagalleria sijaitsivat asutuksen yhteydessä. Hakoniemi ympäristöineen on ihanteellinen kohde taiteelliseen työskentelyyn. Sisävesisaariston järviluonnon lisäksi Venäjän rajan läheisyys ja alueen historia on vahvasti läsnä. Lähellä sijaitseva Salpapolku tarjoaa palan suomalaista sotahistoriaa ja vaihtelevaa saaristoluontoa. Norppakannan elpymisen myötä alueella on hyvä mahdollisuus nähdä uhanalainen saimaannorppa paistattelemassa päivää rantakivillä.
Hakoniemi Residenssin tukiyhdistys ry:n perustajille on tärkeää elvyttää lapsuuden asuinpaikan Rääkkylän kulttuuria, musiikkia, muotoilua ja monimuotoista taidetta. Residenssin kautta tukiyhdistys ja taiteilijat pystyvät toimimaan yhteistyössä paikallisten monialaisten toimijoiden ja yritysten kanssa.
Haluamme residenssin taiteilijoiden kokevan saman inspiroivan Saimaan saariston ympäristön, jonka se on meille vuosikymmenten ajan tarjonnut. Saariston järvet, luonto, eläimet, ihmiset ja elämä pohjoisen Saimaan sisävesisaarilla toimivat taiteellisen ja luovan työn innoituksen lähteenä.
Residenssijaksot: Kevät 1.1-31.5 & Syksy 1.9-12.12.
Residenssiin on jatkuva, avoin haku. Ilmoita hakemuksessa toiveesi oleskelun pituudesta ja ajankohdasta. Liitä hakemukseesi portfolio tai cv sekä työsuunnitelma residenssijaksolle. Ilmoita myös, jos olet kiinnostunut kangaspuiden käytöstä jaksosi aikana tai muista erityistoiveistasi.
Residenssihuoneita on talossa kaksi, ja huoneet on ensisijaisesti tarkoitettu yhdelle hakijalle. Samaan huoneeseen voi kuitenkin hakea kaksi henkilöä yhteisellä hakemuksella (esim. työpari), jos tämä ilmoitetaan hakemuksessa etukäteen.
Jos toivot erityisen rauhallista residenssiaikaa ilman että talolla työskentelee myös toinen residenssiläinen, ilmoitathan sen hakemuksessasi.
Lemmikkieläimet ovat tervetulleita Hakoniemeen sopimuksen mukaan, mainitsethan hakemuksessasi mikäli haluat tulla residenssiin lemmikkisi kanssa.
Myös perheet voivat hakea residenssiin.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen residency@hakoniemi.com otsikolla ‘Residenssihaku’. Pyrimme vastaamaan hakemuksiin kahden viikon sisällä.
katso lisää nettisivuilta: https://www.hakoniemi.com/fi/residenssi
HIAP, Suomenlinna B 28/2, 00180 Helsinki
Puh. +045 859 7818
office(at)hiap.fi
Viime vuosina HIAP on kasvanut yhdeksi johtavista kansainvälisistä residenssikeskuksista Suomessa ja pohjoismaissa. HIAPilla on kolme residenssistudiota Kaapelitehtaalla sekä viisi ateljeeasuntoa ja neljä vierashuonetta Palmstierna residenssirakennuksessa Suomenlinnassa. HIAPilla on myös kaksi galleriatilaa – HIAP Galleria Augusta ja viereinen HIAP Projektitila – Suomenlinnassa.
HIAPissa järjestetään vuosittain residenssejä ja lyhyempiä vierailuja paikallisille ja kansainvälisille taiteilijoille ja kuraattoreille eri puolilta maailmaa. HIAP keskittyy erityisesti kuvataiteeseen, mutta on avoin myös muiden alojen taiteilijoille. HIAPilla on useita eri residenssiohjelmia, vaihto-ohjelmia ja vaihtuvia maantieteelliseen alueeseen, teemaan tai esim. johonokin taiteellisen työskentelyn näkökulmaan keskittyviä projekteja.
HIAP – Helsinki International Artist Programme
office(at)hiap.fi
HIAP’illa on kansainvälinen residenssivaihto-ohjelma joka mahdollistaa suomalaisille taiteilijoille ja kuraattoreille residenssejä ulkomailla.
Vaihto-ohjelma käsittää seuraavat residenssit:
Frame Contemporary Art Finland info@frame-finland.fi
Residenssiohjelma toteutuu yhteistyössä Frame Contemporary Art Finland ja HIAP – Helsinki International Artist Programme kanssa.
//
The programme is co-organised by Frame Contemporary Art Finland and HIAP – Helsinki International Artist Programme. The residency takes place at HIAP – Helsinki International Artist Programme´s premises in HIAP Suomenlinna or HIAP Cable Factory.
Framen kansainvälinen kuraattoriresidenssiohjelma HICP (Helsinki International Curatorial Programme) mahdollistaa perehtymisen suomalaiseen taidekenttään ja tilaisuuden taustatutkimukseen tulevia näyttely- tai kirjahankkeita varten. Kuraattorit toimivat myös välittäjinä omiin kansainvälisiin verkostoihinsa. Tavoitteena on pitkäaikaisten yhteyksien ja verkostojen luominen suomalaisen ja kansainvälisen nykytaidekentän välillä. Kuraattorien Suomen-vierailujen aikana järjestetään myös kaikille avoimia Meet the Curator -keskustelutilaisuuksia, joissa kuraattorit ovat tavattavissa. Yhden kuukauden pituiset residenssijaksot käsittävät majoituksen, matkakulut Helsinkiin, apurahan elinkustannuksiin, residenssipalvelut ja hallinnollisen tuen.
SAAVUTETTAVUUS
Suomenlinnassa sijaitseviin HIAP:n studioihin, toimistoon, Galleria Augustaan ja projektitilaan on mahdollista päästä pyörätuolilla, mutta suosittelemme, että mukana on avustava henkilö, koska sisäänkäyntiovet eivät ole täysin korottamattomia. Autamme mielellämme vierailun suunnittelussa. Ota meihin yhteyttä saadaksesi lisätietoja.
Kartta, josta näet Suomenlinnan saaren esteettömiä reittejä, löytyy Suomenlinnan nettisivuilta (Saavutettavuuskartta). Huomaathan, että esteetöntä reittiä ei ole merkitty opastetauluilla maastossa. Lisää tietoa esteettömyydestä Suomenlinnassa löydät Suomenlinnan verkkosivuilta. Jos haluat saapuessasi kulkea esteettömämpää reittiä kohti HIAP-studioita, ilmoita siitä HIAP:lle.
//
Frame offers together with HIAP Helsinki International Artist Programme a residency for international curators of contemporary art – Helsinki International Curatorial Programme. The aim of the HICP-programme is to provide curators with an opportunity to carry out research and to develop international curatorial projects while building contacts with art practitioners and cultural organisations in Finland. Curatorial residencies include the cost of travel to and from Helsinki with a grant for living expenses, studio accommodation, residency services and administrative support. HIAP and Frame both offer practical assistance, networks and critical context for the residents’ curatorial research and projects. A public event such as lecture, workshop or screening is organised during each residency. The curators have also access to the international residency community and programme of events at HIAP, while Frame provides extensive contacts to Finnish artists and other arts professionals.
ACCESSIBILITY
Accessibility information for the HIAP premises on Suomenlinna:
Accessing the HIAP studios, office, Gallery Augusta & Project Space by wheelchair is possible but we recommend to be accompanied by a person assisting because the entrance doors are not step-free. We are happy to help you plan your visit. Please contact us for additional information.
A map indicating more accessible routes on the island can be found here. Please note that no signposts designate the accessible route in the terrain.
Find more information about accessibility on Suomenlinna here. If you prefer to follow a more accessible route towards the HIAP studios upon your arrival, please let us know.
Avoin haku vuoden 2024 residensseihin on 9.10.-31.10.2023
Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry
Tökärinkuja, 99110 Kaukonen
Toiminnanjohtaja Jonna Leppänen
residenssi@hiljaisuusfestivaali.fi
Hiljaisuus-residenssi tarjoaa esittäville taiteille soveltuvan työskentelytilan Kaukosen työväentalolla. Kaukosen kylä sijaitsee Kittilässä Ounasjoen varrella.
Työväentalon 7,9m*9,6m salin korkeus on 4,46m. Tilassa on tarvittaessa tanssimatot, yksi ilmakiinnityspiste, harjoituskäyttöön soveltuva valo- ja äänitekninen laitteisto, jooga-/akrobatiamatot. Työväentalon lämpiötila on myös residenssitaiteilijoiden käytössä.
Taiteilijoiden käyttöön tarjotaan työväentalon yhteydessä sijaitseva asunto 1-3:lle henkilölle.
Residenssiä ylläpitää Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry, joka järjestää Kaukosen kylällä vuosittain myös uutta suomalaista säveltaidetta ja nykysirkusta esiintuovan Hiljaisuus-festivaalin.
Hiljaisuus-residenssi on esittäviin taiteisiin keskittyvä monitaiteinen ja kansainvälinen taiteilijaresidenssi. Residenssi on avoin sekä kotimaisille että kansainvälisille taiteilijoille. Se ei rajaa mitään taiteenlajia ulkopuolelleen, mutta tukee ensisijaisesti monitaiteista ja esittävän taiteen lajien rajapinnoilla liikkuvaa työskentelyä, nykysirkuksen projekteja sekä pohjoisten alueiden taiteilijoiden välistä yhteistyötä.
Hiljaisuus-residenssi tarjoaa työskentelytilan yksittäiselle taiteilijalle tai työryhmälle n. 2 viikoksi kerrallaan. Residenssityöskentelyn aikana toteutetaan jokin yleisölle avoin tilaisuus taiteilijoiden kanssa ennalta sovitulla tavalla. Avoin tilaisuus voi olla esimerkiksi taiteilijatapaaminen, keskustelu, demo-esitys, työpaja tai kouluvierailu. Residenssin henkilökunta toimii apuna yleisötapahtumien järjestämisessä, tarvikkeiden hankkimisessa, ympäristöön tutustumisessa sekä linkkinä residenssitaiteilijoiden ja paikallisten kylän asukkaiden välillä. Taiteilijoita rohkaistaan hyödyntämään Kaukosen kylän ja sen ympäristön tarjoamia paikkoja inspiraation lähteenä ja esityspaikkoina.
Residenssissä työskentely sijoittuu lähtökohtaisesti kesäkuukausille.
Residenssitaiteilijat valitaan avoimen haun kautta.
Hakutiedot residenssin verkkosivuilta.
tel. +358 40 718 6644
residence (at) hubfeenix.fi
Tilat sijaitsevat luovuuden ja hyvinvoinnin keskus Hub Feenixissä, Meltolan entisen keuhkoparantolan tiloissa. Residenssiä ylläpitää Osuuskunta Hub Feenix.
Hub Feenix on Meltolan vanhaan keuhkoparantolarakennukseen vuonna 2020 perustettu taiteen ja hyvinvoinnin keskus. 15 000 m2 kokoinen entinen keuhkoparantola sijaitsee metsäisellä harjulla keskellä luontoa, Karjaan lähellä, tunnin matkan päässä Helsingistä länteen.
Hub Feenixin kansainvälinen taiteilijaresidenssi haluaa tarjota sekä suomalaisille että ulkomaisille eri alojen taiteilijoille ja kulttuurialan työntekijöille tilaisuuden hyödyntää talon monipuolisia mahdollisuuksia. Omaan työhon keskittymisen lisäksi Hub Feenixin rakennus ja ympäristö voi antaa taiteilijalle tilaa rauhoittua, virkistyä ja uudistua.
Taiteilijoilla on käytössään oma noin 15m2 makuuhuone Hub Feenixin residenssisiivessä. Halutessaan tateilijat saavat käyttöönsä myös oman noin 15m2 työhuoneen Hub Feenixin 4. kerroksen taiteilijakäytävältä. Lisäksi taiteilijoiden käytettävissä on keramiikkatila uuneineen, suomalaisella Halepressin ammattiprässilla varustettu grafiikan tila ja tekstiilityöpaja. Hub Feenixin länsisiivessä toimivan ekologiseen timberframe -puurakentamiseen erikoistuneen Eco Frame Housen ammattitason puuverstas ja tukkisaha ovat ammattitaiteilijoiden käytettävissä – kunhan ajokortti koneiden käyttöön on suoritettu; työskentelymahdollisuudet esimerkiksi kuvanveistäjille ovat erinomaiset. Hub Feenixissä toimii lisäksi äänitysstudio, jossa esimerkiksi kirjailijat voivat lukea ja tallentaa äänikirjoja ja muusikot tehdä äänityksiä. Useissa pienemmistä saleista on erinomainen akustiikka, ja esimerkiksi muusikot voivat järjestää niissä bootcampeja ohjelmiston harjoitteluun tai keskittyä uuden luomiseen.
Hub Feenixissä on myös harjoitustiloja, tanssi- ja konserttisaleja, joogasali sekä tiloja erilaisille kursseille ja tapahtumille.
Voit hakea 1-3 kuukauden pituisia residenssijaksoja. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja toive residenssikuukausista osoitteeseen residence (at) hubfeenix.fi. Lue lisää: https://resartis.org/listings/hub-feenix/
Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö, Lemuntie 4 D, 00510 Helsinki
puh (09) 7268 0471
info(at)ateljeesaatio.fi
Residenssi on osa Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiön ja Conseil des Arts et des Lettres du Québec’in kahdenvälistä taiteilijavaihtosopimusta.
Residenssipaikka Centre Méduse on taiteilijaosuuskunta, jonka jäseninä on kymmenen eri taiteen tuotanto- tai välittäjäorganisaatiota.
Suomalaistaiteilijalloille vuosittain tarjottu neljän kuukauden pituinen Kanadan ateljeestipendi / residenssi.
Ateljeestipendi kattaa asumis- ja työhuonekulut. Ateljeesäätiö tukee myös osaa taiteilijan matkakustannuksista ja myöntää taiteilijalle apurahan elinkustannuksiin. Materiaalit taiteilija maksaa itse.
Residenssipaikkana on Quebec Cityssä sijaitseva keskus / taiteilijaosuuskunta – Méduse – jossa on valokuvataide-, ääni- ja mediataide, grafiikka-, kuvanveisto- sekä monitaiteelliseen työskentelyyn keskittyviä työtiloja ja gallerioita.
Taiteilijan asuin- ja (pää)työskentelytilana toimii keskuksessa sijaitseva residenssihuoneisto. Taiteilijan muu työympäristö määräytyy taiteilijan työsuunnitelman ja tarpeiden mukaan; taiteilijalle osoitetaan isäntäorganisaatioksi jokin Médusen taideyhteisöistä.
Hakemukset säätiön hakulomakkeella. Lisätietoja hakuajoista ja ohjelmasta http://www.ateljeesaatio.fi tai http://www.ateljeesaatio.fi/tapiola.html
Kemijärven kuvanveisto- ja kulttuurisäätiö, PL 37, 98101 Kemijärvi
Puh 040 579 1644
posti(at)kemijarvi-artresidence.fi
Kemijärven taiteilijatalo, residenssi, on sijoitettu rakennukseen, joka aikoinaan toimi osuuskaupan meijerinä. Kuvanveistäjä Upi Kärrin ajatus taiteilijaresidenssistä toteutui, kun osuuskauppa myi rakennuksen Kemijärven kuvanveisto- ja kulttuurisäätiölle. Säätiön perustivat Kemijärven Kuvanveistoviikot ry ja Kemijärven kaupunki. Rakennus kunnostettiin residenssiksi vuosina 2003-2005.
Rakennuksen alakerrassa on neljä eri työtilaa sekä näyttelytilat, yläkerrassa 4 taiteilija-asuntoa. Ateljeiden suunnittelussa on otettu huomioon kuvataiteilijoiden, taidekeramiikan ym. työskentelyn erityisvaatimukset, osassa tiloista on mahdollisuus mm. tehdä tulitöitä ja hitsauksia, yhdessä työtilassa on myös lattiakaivo.
Joka toinen vuosi järjestettävä Kemijärven kansainvälinen kuvanveistoviikko liittyy taiteilijatalon toimintaan.
Työskentelyjaksojen pituus voi vaihdella viikosta kolmeen kuukauteen. Ylläpitokustannukset vieras maksaa itse.
Residenssiin voi hakea ympäri vuoden. Valinnat tekee Kemijärven kuvanveisto- ja kulttuurisäätiön hallituksen nimeämä johtoryhmä.
Keski-Suomen Kirjailijat
kirjailijatalo@gmail.com
tel. +358 45 1275996
Kirjailijatalo on vuonna 1906 valmistunut, Wiwi Lönnin suunnittelema kolmikerroksinen puutalo, joka sijaitsee Jyväskylän keskusta-alueella, aivan Seminaarimäen yliopistokampuksen vieressä. Puutarhan ympäröimässä talossa on neljä residenssikäyttöön soveltuvaa huonetta, kolme yläkerroksessa ja yksi kellarikerroksesa.
Kirjailijatalon huoneita voi hakea residenssikäyttöön enintään puoleksi vuodeksi kuka tahansa kirjallisuuden parissa työskentelevä, mutta etusijalla ovat kirjailijat, joilla on esittää uskottava projektisuunnitelma. Varaustilanteen salliessa residenssihuoneita voidaan vuokrata myös muille kulttuurialan toimijoille.
Residenssikäytössä huoneiden hinta on 300 euroa / kk. Hintaan sisältyy internetyhteys sekä mahdollisuus käyttää talon yleisiä tiloja ja keittiötä, minkä lisäksi residenssiasukkailla on myös saunankäyttöoikeus.
Residenssiin on jatkuva haku. Vapaamuotoisen hakemuksen ja työsuunnitelman voi lähettää sähköpostiosoitteeseen kirjailijatalo@gmail.com.
Asiamies Iiris Haapala
Kivi-talo Säätiö
residenssi(at)villakivi.com
Villa Kivi on Helsingin Linnunlaulussa, Töölönlahden varrella, toimiva kirjailijoiden tukikohta sekä heidän kohtaamispaikkansa lukijoiden kanssa. Toiminnasta vastaava Kivi-talo säätiö vuokraa kirjailijoiden työtiloja ja talon juhlatilaa sekä harjoittaa residenssitoimintaa.
Villa Kiven residenssihuoneet sijaitsevat Villan Kiven sivurakennuksessa. Residenssihuoneita on kaksi, Aleksis ja Eino. Huoneet ovat kalustettuja, keittiö ja kylpyhuone/ wc ovat yhteistiloissa.
Residenssitiloja (samoin kuin lyhytaikaista majoittumista) voivat hakea Uudenmaan ulkopuolella asuvat ammattimaisesti toimivat kotimaiset ja ulkomaiset kirjailijat sekä muut kirjallisuusyhteisöjen jäsenet. Valinta pitempiaikaisiin residenssihuoneisiin edellyttää työsuunnitelmaa kirjallisesta työstä residenssikaudelle, lyhytaikaiseen majoittumiseen työsuunnitelmaa ei tarvita.
Residenssiin on jatkuva haku. Lisätietoja Villa Kiven verkkosivuilta.
Kolin Kulttuuriseura ry
koliresidence(at)gmail.com
KOLIN KULTTUURISEURA – KOLI CULTURAL SOCIETY – ETUSIVU
Kolin kulttuuriseura ry | Facebook
Hakumme taiteilijaresidenssiin on auki vuosittain elokuussa. Olemme avoimia kaikille taiteen aloille. Voit hakea residenssiimme 1-2 kuukaudeksi. Residenssivuokra on 420 €/kuukausi. Asuintiloissamme on majoitusmahdollisuus neljälle hengelle. Residenssivuokraan kuuluu mahdollisuus pitää näyttely Gastro-pub Kolin Ryynäsen tiloissa.
Voit hakea lähettämällä CV:si ja vapaamuotoisen hakemuksesi (max. A4) osoitteeseen koliresidence@gmail.com. Vastaa hakemuksessasi seuraaviin kysymyksiin: 1. Miksi haluat tulla Kolin Ryynäsen residenssiin? 2. Mitä haluat tehdä residenssiaikanasi? 3. Milloin toivot pääseväsi residenssiin? 4. Kuinka kauan haluat viipyä residenssissä?
Huomaa, että painotamme valinnoissamme Kolin kyläläisten osallistamista, joten suhtaudumme myönteisesti näyttelyihin, työpajoihin, esityksiin ja muuhun paikallisia osallistavaan toimintaan. Hakemukset käsittelee Kolin kulttuuriseura ry:n hallitus eikä niitä luovuteta hallituksen ulkopuolisille.
info(at)kristinestadresidency.org
+358 40 7617945
www.kulttuurikauppila.fi
kulttuurikauppila@gmail.com
Taidekeskus KulttuuriKauppila sijaitsee Iijoen rannalla idyllisellä kulttuuriperintöalueella ja se koostuu kahdesta rakennuksesta: 1800-luvulla rakennetusta residenssirakennuksesta sekä vuonna 2006 rakennetusta ateljeetalosta.
Residenssitilat: 91 m2 sisältäen asuin- ja työskentelytilat.
Asuintilat: Resiidenssitilassa on kaksi yksityistä huonetta sekä jaettu studiotila, keittiö ja kylpyhuone. Yksityinen huone sisältää sängyn (1-2 hlö), kaappitilaa sekä kirjoituspöydän ja tuolin. Keittiö 13 m2: ruokailupöytä ja tuolit, jääkaappi, hella ja uuni, mikroaaltouuni, astiat, ruokailuvälineet, kattilat ja pannut. Kylpytilat 3,4 m2: suihku ja wc.
Työskentelytilat: Studiotilassa taiteilijoilla on kaappitilojen lisäksi käytössään pöytiä ja tuoleja, hyvä kohdevalaistus sekä hyvä valikoima työkaluja ja tarvikkeita.
Vierailijoiden käytössä on tavallinen vaihteeton polkupyörä. Lisäksi talo tarjoaa käyttöön matkapuhelimen itse ostettavalle pre-paid kortille ja internetyhteyden.
Kulkuyhteydet: Etäisyys Iistä suurimpaan lähellä olevaan kaupunkiin Ouluun on 36 km. Linja-autoyhteys Ouluun kulkee noin tunnin välein.
Materiaalit: Työskentelyyn tarvittavaa materiaalia on mahdollista hankkia Oulun taiteilijatarvikeliikkeistä. Iissä on rautakauppa.
Vuokra: 300 € kuukaudessa/yksi taiteilija. 450€ kuukaudessa taiteilijapariskunnalta.
KulttuuriKauppilassa paikallisten taiteilijoiden ateljeet ja kansainvälinen residenssiohjelma tuottavat näyttelyitä, tapahtumia ja yhteisötaiteen produktioita. Taidekeskus on taiteilija-aloitteellinen yhteisö, jonka perustajia ovat iiläiset kuvataiteilijat Helena Kaikkonen, Sanna Koivisto ja Antti Ylönen.
KulttuuriKauppila järjestää Art Ii Biennaalia (AIB) Lue lisää: www.artii.fi
Joka toinen vuosi KulttuuriKauppilassa järjestetään fotofillarointikilpailu Valto Pernu Marathon. Lue lisää: www.vppm.fi
KulttuuriKauppilan residenssiohjelmat tarjoavat aikaa ja tilaa luovaan työskentelyyn sekä uusia yhteyksiä niin taidekenttään kuin paikallisyhteisöönkin. Vanhassa koulurakennuksessa Iijoen varrella sijaitseva residenssi sisältää kaksi yksityistä residenssihuonetta sekä tilavat yhteistilat!
KulttuuriKauppila Artist-in-Residence eli KK AiR -residenssiohjelma tarjoaa taiteilijalle työskentelyrauhaa luonnonläheisessä ilmapiirissä, ja samalla myös runsaasti mahdollisuuksia taustatutkimuksen tekemisestä aina tapatumien toteuttamiseen. Vaikka tavoitteena on ensisijaisesti tarjota taiteilijalle tilaa keskittyä omaan työhönsä, toivomme, että taiteilijat jakaisivat kokemuksiaan ja osaamistaan esimerkiksi toteuttamalla jonkin tapahtuman yhdessä KulttuuriKauppilan tuotantotiimin kanssa (korkeintaan 1 tapahtuma/residenssikuukausi). Joskus taiteilijoille voidaan tarjota myös mahdollisuutta esimerkiksi työpajojen ohjaamiseen.
KulttuuriKauppila Artist-in-Community eli AiC kutsuu taiteilijoita toteuttamaan taidetta yhdessä paikallisyhteisöjen kanssa. KK AIC -ohjelma mahdollistaa esimerkiksi työskentelyn erityisryhmien, kuten mielenterveyskuntoutujien tai kehitysvammaisten, kanssa. Syvällinen tutustuminen ihmisiin mahdollistaa taiteilijan osaamisen monipuolisen hyödyntämisen niin arjen mielekkyyden, hyvinvoinnin kuin yhteisöllisyydenkin näkökulmista.
Vierailuaika vaihtelee kahden ja kuuden kuukauden välillä. Vuokra on 300 € kuukaudessa yhdeltä taiteilijalta ja 450€ samassa huoneessa majoittuvalta taiteilijapariskunnalta. Varausmaksu, 100€/vierailu, hyvitetään vuokrasta mutta sitä ei palauteta residenssijakson molemminpuolisen vahvistamisen jälkeen.
KulttuuriKauppilaan voivat hakea kaikkien alojen kansainväliset taiteilijat sekä taiteen tutkijat ja kuraattorit. Vierailuaika vaihtelee yhden ja kuuden kuukauden välillä. Haku vuoden 2021 residenssijaksoille aukeaa keväällä 2020.
Kulttuuritalo Päiväkoti
Haapalantie 4, Hailuoto
Puh. +358 (0)400417756
email: info(at)kulttuuritalopaivakoti.fi
Kulttuuritalo Päiväkoti on kodikas ja uniikki yhdistelmä avoimia työ‐ ja residenssitiloja. Residenssihuoneita on kaksi (50m2). Molemmat residenssihuoneet sijaitsevat talon yläkerrassa. Syksyn 2017 aikana residenssihuoneiden yhteyteen avataan laulaja/lauluntekijöille optimoitu ”Maailman pienin studio”. Talon alakerta on avointa työtilaa, jossa työskentelee arkisin luovan alan tekijöitä. Kulttuuritalo Päiväkoti sijaitsee keskeisellä paikalla Hailuodon kylällä. Hailuoto on Perämeren suurin saari Oulun edustalla, jonne on lauttayhteys.
Kulttuuritalo Päiväkotia hallinnoi Kulttuuriyhdistys Päiväkoti ry. Yhdistys tuottaa myös kulttuuritapahtumia. Yhdistys tekee mielellään yhteistyötä residenssivieraiden kanssa.
Residenssihuoneet Novelli ja Nokturni ovat tarkoitettuja luovien alojen tekijöille ja taiteilijoille. Huom. Tiloissamme ei kuitenkaan ole työskentelytilaa kuvataiteilijoille, joten residenssit soveltuvat ensisijaisesti muuhun taiteellisen työskentelyyn. Residenssit ovat tarkoitettuja lyhytaikaiseen käyttöön. Viikkovuokra 220€, kuukausivuokra 500€.
Residenssiin on jatkuva haku. Residenssiin voi hakea avoimella hakemuksella sähköpostitse info(at)kulttuuritalopaivakoti.fi
info@lifeonaleaf.fi
Puh. +358 40 585 4499
Residenssikoorindaattori Niina Tanskanen
Residenssikohde, lehden muotoinen Life on a Leaf -talo, on Jan-Erik Anderssonin yhdessä arkkitehti Erkki Pitkärannan kanssa suunnittelema kokonaistaideteos.
Residenssiä ylläpitää Life on a Leaf ry. Rakennuksen omistaa voittoa tavoittelematon Life on a Leaf Oy Ab.
Residenssipaikkoja voivat hakea sekä taiteilijat että tutkijat, joiden työ keskittyy kaupunkitiloihin tai rakennettuun ympäristöön. Taiteen aloja ei ole rajoitettu. Mahdollisia tutkimusalueita ovat esimerkiksi taiteentutkimus, arkkitehtuuri, kaupunkisuunnittelu, kaupunkitutkimus, kulttuurintutkimus jne. Residenssi on tarkoitettu itseohjautuvaan työskentelyyn. Taiteilijoiden osalta residenssi soveltuu pääasiassa luovan työn suunnitteluun ja pienempiin projekteihin. Talossa on huone, jota voidaan käyttää esimerkiksi maalaamiseen ja piirtämiseen, mutta ei kuvanveistoon tai rakentamiseen.
Residenssiä voi hakea 2-12 kuukauden mittaisena. Residenssi ei sisällä tukea taiteilijan tai tutkijan työlle. Rakennuksen käytöstä peritään vuokra. Asumiskoordinaattori auttaa residenttejä käytännön asioissa ja yhteydenotoissa tarvittaessa.
Ks. hakutiedot residenssin verkkosivuilta
info(at)m-cult.org
Minna Tarkka, minna.tarkka(at)m-cult.org
Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö, Lemuntie 4 D, 00510 Helsinki
puh 050 4203062
info(at)ateljeesaatio.fi
Suomen Taiteilijaseuran omistama, 1500–luvulta peräisin oleva, talo, jota Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö hallinnoi ja vuokraa kuvataiteilijoille.
Ateljeetalossa on asuin- ja työskentelytilat. Taloa vuokrataan suomalaisille kuvataiteilijoille työskentelyyn ja virkistykseen vähintään yhden kuukauden jaksoissa.
Hakemukset vuosittain keväisin seuraavan vuoden jaksoille.
Väinö Tannerin säätiö, Kapteeninkatu 11 D 35, 00140 Helsinki
Puh. 0503409112
info(at)vainotannerinsaatio.fi
40 km Roomasta pohjoiseen, keskiaikaisessa Mazzano Romanon kaupungissa kuvataiteilijoille varattu 2 ateljeeasuntoa. Säätiöllä on ateljeeasuntojen lisäksi Mazzanossa suomalaisilla ja virolaisille kirjailijoille tarkoitettu kirjailijakoti.
Suomalaisille ja virolaisille kuvataiteilijoille ja taidekäsityöläisille 2 tai 4 kk:n työskentelyjaksoja varten. Kirjailijoille, kääntäjille ja käsikirjoittajille 1-2 kuukauden jaksoissa. Stipendi kattaa asumis- ja työhuonekulut. Stipendiaatin tulee osata italian kielen alkeet.
Vuoden 2020 paikkojen haku suomalaisille on huhti-toukokuussa 2019.
info(at)mustarinda.fi
Mustarinda on vuodesta 2009 lähtien muodostunut monilajinen yhteisö, jonka toiminnan ytimessä ovat nykytaide, rajat ylittävä tutkimus, käytännön kokeilut, viestintä, kasvatus sekä erilaiset tapahtumat. Mustarinda kurottelee kohti jälkifossiilista kulttuuria yhdistämällä tieteellistä tietoa ja kokemuksellista taiteellista toimintaa. Tulevina vuosina Mustarinda-seura pyrkii aktiivisesti haastamaan tutkimuksen tekemisen ja tiedon jakamisen konventioita, keskittyen jälkifossiilisen elämän sosiaalisiin ulottuvuuksiin sekä ekologisen jälleenrakentamisen pitkän aikavälin mahdollisiin tulevaisuuksiin.
Mustarindan yhteisön ihmiset ja muunlajiset osalliset ovat punoutuneet yhteen talon, saunan, puutarhan, pihan, vaaran laen metsän ja suon sekä vesialueiden kautta. Yhteisenä tavoitteenamme on edistää yhteiskunnan ekologista jälleenrakennusta, luontojen ja kulttuurien monimuotoisuutta sekä tieteen ja taiteen yhteyttä.
Kutsumme hakijan ajattelemaan yhdessä kanssamme, niin residenssin aikana kuin sen jälkeenkin. Avoimella haulla ei kuitenkaan ole temaattista kehystä, johon hakemus olisi sovitettava, vaan arvostamme hakijoiden omaa tai kollektiivista praktiikkaa itsessään. Residenssi on tarkoitettu minne tahansa tutkimuksesi, prosessisi, huomiosi tai ajan ja tilan tarpeesi vie sinut.
Mustarinda tarjoaa tiloja eri alojen taiteilijoiden ja tutkijoiden käyttöön. Residenssiin sisältyy valittu työtila sekä erillinen makuuhuone. Residenssijaksot ovat kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Perhemajoitus on järjestettävissä.
Lisätietoja keskuksen sivuilta.
Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo
NELIMARKKA-MUSEO
Pekkolantie 123, 62900 Alajärvi
Puh. 040 559 8327
residenssiohjelma.nelimarkka-museo(at)alajarvi.fi
Alajärvellä sijaitseva Nelimarkka-museo on ylläpitänyt taiteilijaresidenssiä 1980-luvun puolivälistä saakka.
Residenssitalo Villa Nelimarkka sijaitsee n. 500 m päässä museosta ja n. 4 km kaupungin keskustasta. Villa Nelimarkasta löytyy kaksi valoisaa työskentelytilaa ja kaksi makuuhuonetta. Residenssin varusteisiin kuuluu liinavaatteet, keittiötarvikkeet, polkupyörä, pyykinpesumahdollisuus ja wifi. Residenssitalo toimii kesäisin myös näyttely- ja tapahtumapaikkana.
Nelimarkka-museo on Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo ja se panostaa erityisesti taidekasvatustyöhön: museossa järjestetään ympäri vuoden työpajoja sekä tapahtumia kaiken ikäisille.
Nelimarkka residenssi on avoin suomalaisille ja ulkomaisille eri alojen taiteilijoille. Residenssissä työskentelee kymmenkunta taiteilijaa vuosittain. Vuokra on 400 €/kk tai 200€/kk + työpaja tai teoslahjoitus museolle.
Museo järjestää mielellään työpajoja museon asiakkaille yhdessä residenssitaiteilijan kanssa. Museo vastaa työpajojen materiaalikuluista.
Taiteilijoilla on myös sovittaessa mahdollisuus pitää näyttely Villa Nelimarkan näyttelytilassa. Taiteilija vastaa tällöin itse näyttelyn kustannuksista.
Residenssiin on haku kaksi kertaa vuodessa. Lisätietoa www.nelimarkka-museo.fi
Norpas ry
info@norpas.fi
+358 40 770 00 65
Residenssiasunto sijaitsee Taalintehtaalla kaksikerroksessa 1800-luvun lopulla rakennetussa luhtitalossa.
Residenssiin voi majoittua korkeintaan viisi henkilöä. Myös erillisiä työskentelytiloja on mahdollista saada Taalintehtaalta.
Residenssin tavoitteena on tarjota taiteilijoille antoisa työskentelyperiodi ja autenttinen residenssielämys Saaristomeren ruukkikylällä.
Kesäkauden residenssijakso liittyy Norpaksen julkisen taiteen Artpark-hankkeseen, jolla kartutetaan Taalintehtaan julkisen taiteen hankintoja tai elokuussa järjestettävään Norpas-festivaaliin.
Residenssiä ylläpitää Norpas ry, joka järjestää Taalintehtaalla myös kansainvälistä monitaidetapahtumaa, Festival Norpasta, ja tuottaa julkista taidetta Taalintehtaan ympäristöön.
Mikäli residenssijakson toiminta kytkeytyy paikalliseen yhteisöön tai ympäristöön, on vuorovaikutuksellista tai osallistuvaa, kattaa Norpas ry kaikki residenssiasumiseen liittyvät kulut ja myös avustaa toiminnan organisoimisessa. Mikäli residenssissä edistetään muuta omaa taiteellista työtä, peritään residenssiasunnosta korvaus.
Pysyviin julkisiin taideteoksiin maksetaan materiaalikustannukset ja sovittaessa myös taiteilijapalkkiot. Norpas ry järjestää vähintään kerran vuodessa avoimen haun julkiselle taideteokselle.
Lisätietoja https://www.norpas.fi/residenssi
Koulutie 5, 35300 Orivesi
myynti@orivedenkampus.fi
puh. 045 263 7673
Kulttuuriosuuskunta Pro Orivesi omistaa kaikki maineikkaan Oriveden Opiston entiset tilat kaupungin ydinkeskustassa. Rakennettua tilaa on lähes 9000 neliötä. Suomalaisen nuijan kokonaispinta-ala on 3,5 hehtaaria, joka on hoidettua puistoa.
Residenssitoimintaan on varattu huoneita päärakennuksen neljännestä kerroksesta. Huoneiden pinta-ala on 11-21 neliötä. Yhdentoista neliön huoneissa on yhteisvessa vierekkäisen huoneen kanssa. Suihkut ovat käytävällä. 21 neliön huoneissa on oma WC ja suihku. Niissä on lisäksi oma parveke.
Samassa kerroksessa on yhteisenä oleskelutilana takkahuone (takkaa ei käytetä) Pirtti. Yhteistilan varusteina on liesi, jääkaappi, mikroaaltouuni, kahvin/vedenkeitin sekä ruuanlaitto- ja ruokailuvälineitä.
Kirjoittajille on vuokrattavissa asuinhuoneen lisäksi muita rauhallisia tiloja.
Kuvataiteilijoille on vuokrattavissa työskentelytilaksi Klemetti-rakennuksessa olevia Oriveden Opiston kuvataiteen opetustiloja. Kampuksella on käytettävissä vanhoja maalaustelineitä.
Kuvataiteilijoille on tarjolla päärakennuksessa oleva näyttelytila Galleria Akvaario (vuokra 50,00 €/viikko). Tilaa vuokrataan myös muille kuin residenssissä asuville.
Sirkus Faktori on vuokrannut Klemetti-rakennuksen entisen korkea näyttämön (82 neliötä) sirkusammattilaisten harjoitustilaksi.
Muusikoille on Suvanto-rakennuksessa erillisiä äänieristettyjä harjoitustiloja sekä kamarimusiikkisali ja kaksi luokkatilaa. Käytettävissä on piano. Muusikot voivat työskennellä myös Klemetti-rakennuksen Estonia-luokassa tai kahviossa, mutta työskentelyajat on sovitettava salin muuhun käyttöön. Klemetissä on harjoitusflyygeli ja piano.
Kampuksella on laajakaistayhteys ja vapaasti käytettävä wifi (yhteyden laatu vaihtelee eri tiloissa). Kampuksella toimiva Ravintola Wanha Opisto on tilausravintola, josta voi etukäteen sopien ostaa ruoka-annoksia niinä aikoina, kun talossa on kursseja ja muita ruokailupalveluita ostavia tilaisuuksia.
Kulttuuriosuuskunta järjestää itse ja mahdollistaa muiden yhteisöjen toteuttamaa koulutusta, kursseja ja erilaisia tilaisuuksia. Taiteilijaresidenssin asukkailla mahdollistetaan osallistuminen Kampuksella oleviin tapahtumiin alennetuilla hinnoilla. Heidän toivotaan myös mahdollisuuksien mukaan suunnittelevan erilaista koulutustoimintaa, jonka opettajina he toimisivat.
Taiteilijaresidenssin asukkaat pääsevät samassa pihapiirissä olevaan Oriveden kaupungin uimahalliin 50 %:n alennetulla pääsymaksulla.
Vuokrat
Huoneen vuokra on huoneen koosta riippuen 160,00 – 210,00 euroa / kk. Hinta sisältää sähkön ja lämmön. Vedestä peritään 25,00 € / kk / henkilö. Asukkaat huolehtivat itse huonesiivouksesta, ja käyttävät ensisijaisesti omia liinavaatteita ja pyyhkeitä – niitä voi erikseen vuokrata Kampukselta.
Työtilan vuokra on 100,00 € / kk. Tilassa voi soveltuvasti työskennellä useampi taitelija. Flyygelin ja pianon vuokra on 50,00 € / kk.
Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron.
Ks. Oriveden kampuksen tarjoamat työskentely ym. mahdollisuudet sekä vuokrat kohdasta ’tilat ja organisaatio’
Residenssiin on jatkuva hakuaika. Tiloja vuokrataan ympäri vuoden sopimuksen mukaan. Vuokra-ajan toivotaan olevan yhdestä kuukaudesta alkaen.
Platform
Kasern 14
Västra Kaserntorget 8-10
65100 VASA
info(at)platform.fi
Taiteilijavetoinen, vapaaehtoisvoimin toimiva Platform tuottaa nykytaidetapahtumia ja vetää residenssiohjelmaa. Platformin projekti-/työtila sijaitsee vanhalla kasarmilla Vaasan keskustassa. Rakennuksessa työskentelee myös paikallisia taiteilijoita. Majoitus on erillinen loft-tila vanhassa saippuatehtaassa, n. 10 minuutin pyörämatkan päässä keskustasta.
Residenssiohjelman on avoin eri taiteen aloille, taiteilijoille jotka eivät asu ja työskentele Suomessa. Työskentelyjaksot ovat 1-2 kuukautta.
Taiteilijalle tarjotaan työtila, majoitus, matka- ja elinkustannukset, sekä pieni tuotantotuki projektin materiaaliostoihin. Taiteilijaa avustaa tarvittaessa vapaaehtoinen yhteyshenkilö joka vastaa käytännön järjestelyistä.
Taiteilijan odotetaan toteuttavan residenssissä projekti, joka voidaan esittää residenssin aikana tai sen jälkeen, lisäksi edellytetään taiteilijaluentoa. Platform ei yleensä toimi ”white box” galleriatilojen tapaan, vaikka työtilaa periaatteessa voi käyttää sellaisena. Taiteilijoiden toivotaan etsivän vaihtoehtoisia tapoja tuoda esille teoksia.
Platform pyrkii linkittämään residenssitaiteilijoita paikallisiin tekijöihin. Residenssiohjelmalla se haluaa uudistaa Vaasan kulttuurielämää, luoda paikkoja ja tapahtumia joissa myös ala-kulttuurit voivat tulla esiin ja korkea- ja populaarikulttuuri voivat kohdata.
Pro Artibus
Tuuli Toivola, residenssikoordinaattori (Korpoström)
tuuli(a)skargardscentrum.fi
+358 (0) 400 212 789
Pro Artibus -säätiön uusi residenssiohjelma Saaristokeskus Korpoströmissä toteutetaan yhteistyössä Turunmaan saaristosäätiön ja Åbo Akademin meribiologisen tutkimusaseman kanssa.
Taiteilijalla on työhuone saaristokeskuksessa ja asuinpaikka Lillstuganissa, keskuksen vieressä. Saaristokeskus Korpoström on vierailukeskus, jossa tiede, luonto, taide ja kulttuuri kohtaavat. Rakennus toimii tukikohtana Åbo Akademin meribiologiselle tutkimukselle Saaristomerellä, Metsähallituksen toiminnalle Saaristomeren kansallispuistossa ja biosfäärialueen opetustoiminnalle, Biosfääriakatemialle.
Residenssi on pilottihanke, jonka tarkoituksena on yhdistää ympäristö- ja merentutkimus taiteeseen.
Residenssiohjelman kesto on kuusi kuukautta.
Tarkemmat tiedot residenssin verkkosivuilta.
Åsa Lönnqvist, tuottaja
puh. 040 594 0394
asa.lonnqvist(at)proartibus.fi
Ohjelmaan osallistujalle tarjotaan kalustettu huoneisto. Asunnon yhteydessä on myös työhuone ja tilaa työpajoja ja keskustelutilaisuuksia varten.
Pro Artibus -säätiön residenssiohjelma Snäcksund – Torppa toimii lyhytaikaisten taiteellisten tai taiteeseen liittyvien tutkimusjaksojen työskentelytilana. Painopiste on Residency-in-Residence formaatissa, joka on suunnattu yhteiskunnan eri alojen asiantuntijoille, joiden kanssa Snäcksund Villan -ohjelman stipendiaatit tekevät yhteistyötä.
Oleskeluajalle säätiö tarjoaa kalustetun asunnon sekä erillinen työhuone.
Ohjelmaan ei järjestetä säännöllisiä avoimia hakuja.
Pro Artibus -säätiö
taidepedagogi Susanna Storbacka (sijaisuus)
susanna.storbacka(a)proartibus.fi
taidepedagogi Johanna Halme (vanheimpainvapaalla)
johanna.halme(a)proartibus.fi
Residenssitaiteilijoille ja pedagogeille on työhuoneet Åbo Akademin Academill-kampuksella Vaasassa. Residenssiasunto puolestaan sijaitsee Vaasassa Solsidan nimisessä asunto-osakeyhtiössä
Residenssihanketta (2019-2029) ylläpitää Pro Artibus -säätiö yhteistyössä Åbo Akademin opettajankoulutusohjelman kanssa.
Residenssijaksot ovat kolmevuotisia. Residenssitaiteilija pyrkii kehittämään taiteeseen pohjautuvia, oppiainerajat ylittäviä menetelmiä yhdessä Pro Artibuksen taidepedagogin sekä Åbo Akademin opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa. Ohjelman tavoitteena on tarjota tuleville ruotsinkielisille luokanopettajille ja pedagogeille tietoa nykytaiteen ilmenemismuodoista sekä miten taidetta voi käyttää ainerajat ylittävässä opetuksessa.
RaumArs ry, c/o Rauman taidemuseo, Kuninkaankatu 37, 26100 Rauma
Toiminnanjohtaja Hannele Kolsio
Puh. 044-0545419
raumars(at)raumars.org
Residenssiasunto sijaitsee Vanhassa Raumassa. Asunnossa on kaksi makuuhuonetta sekä yhteiskäytössä, keittiö, aulatila, wc ja wc/suihku. Taiteilija voi työskennellä yksin tai muiden taiteilijoiden kanssa.
Rauman taiteilijavierasohjelmaa ylläpitää RaumArs ry, joka tekee yhteistyötä Satakunnan alueen taide- ja kulttuurilaitosten, museoiden, taidekoulujen, yhdistysten, festivaalien, taiteilijoiden, koulujen sekä toiminnasta kiinnostuneiden yksityishenkilöiden kanssa.
RaumArs-taiteilijavierasohjelmaan voivat hakea eri alojen taiteilijat. RaumArsin ideana on alusta saakka ollut saattaa taiteilijat, taide paikalliset asukkaat lähemmäs toisiaan tuottamalla yhteisötaiteellisia ja osallistavia taideprojekteja. Vuosittain residenssiin valitaan 4–10 kansainvälistä tai kotimaista taiteilijavierasta tai -ryhmää, joista 2–4 saa stipendin (maksuttoman majoituksen, materiaalikuluja ja apua projektin toteuttamiseen). Työskentelyjaksot vaihtelevat 1–6 kuukauden välillä.
Hakijoiden, erityisesti maksutonta majoitusta hakevien, edellytetään esittävän selkeän suunnitelman residenssin aikana toteutettavasta yhteisö-, ympäristö- tai julkisen taiteen projektista. Valinnan kriteereinä ovat taiteilijan motivaatio työskennellä yhteisön kanssa, aiempien teosten taso ja työsuunnitelma.
Useat projekteista toteutetaan koululaisten tai lasten nuorten kanssa, mutta taiteilijat voivat toteuttaa projektin minkä yhteistyöryhmän kanssa tahansa. Usein näyttelyt ja tapahtumat toteutetaan perinteisistä näyttelytiloista poikkeaviin paikkoihin.
Vinkkinä hakijoille kerrottakoon, että RaumArs tekee kiinteää yhteistyötä ja olemme toteuttaneet menestyksellisesti taideprojekteja Rauman Seudun Katulähetyksen ja Rauman Seudun Työnhakijoiden kanssa, joten otamme mielellämme vastaan hakemuksia, joissa taiteilija työskentelisi jomman kumman kohderyhmän kanssa.
Emme vaadi opetuskokemusta, mutta taiteilijan tulee pystyä toteuttamaan projekti suunnitelmansa mukaisesti.
Kaikki taiteilijat maksavat rekisteröitymismaksun sekä residenssin päätyttyä palautettavan vakuusrahan.
Hakemukset vuosittain maalis-huhtikuussa.
Jouni Järvenpää
taiteellinen johtaja ja koreografi
045 675 4890
jouni@routacompany.fi
Routa Company on kainuulainen nykytanssin tuotantokeskus, jonka tehtävä on tuottaa, kehittää ja mahdollistaa monimuotoista ja persoonallista tanssitaidetta.
Residenssiasuntona toimii Routa Companyn Kajaanin keskustasta vuokraama 100 m2 kerrostalokolmio, jossa on kaksi varsinaista makuuhuonetta ja yksi olohuoneesta erotettu alkovi. Residenssi on suunniteltu noin 3-4 hengen pitkäaikaisempaan majoittumiseen. Tilapäisesti residenssiin mahtuu majoittumaan suurempikin ryhmä.
Työtilana toimii Roudan kotinäyttämö Generaattorilla, Kajaanin keskustassa. Näyttämöllä työskentely tapahtuu pääsääntöisesti arkipäivisin klo 8-16 välillä.
Routa Companyn residenssitoiminnan ydin on yksinkertainen: Suomessa tai ulkomailla asuva kiinnostava tanssitaiteilija tai taiteilijaryhmä kutsutaan työskentelemään residenssijaksolle Kajaaniin. Toiminta on avointa myös tanssin ja koreografian koulutuksista samana vuonna valmistuville taiteilijoille.
Taiteilijoiden on mahdollista saada Roudan henkilökunnalta residenssin aikana myös taiteellista tai tuotannollista mentorointia ja keskustelukumppanuutta. Keskustelua taiteilijoiden kanssa pyritään pitämään yllä myös residenssijakson jälkeen.
Roudan residenssiin on jatkuva haku. Valinnan pääkriteereinä ovat samat kriteerit, jotka ohjaavat Roudan muutakin taiteellista ohjelmaa ja kuratointia. Ensisijainen kiinnostus kohdistuu taiteelliseen sisältöön, ehdotukseen tai ideaan.
Roudan residenssiin haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, joka sisältää enintään yhden sivun tekstiä tai videoidun hakemuksen, kaikkien hakijoiden CV:t sekä videonäytteen työskentelystä. Residenssiin on jatkuva haku.
saari@koneensaatio.fi
Residenssin johtaja Leena Kela
leena.kela@koneensaatio.fi
Saaren kartanon asunnoissa on perusvarusteltu keittiö tai minikeittiö, ja lisäksi yhdessä rakennuksessa on yhteiskeittiö. Yksilöresidenssien aikana asunto on vain yhden residenssiläisen käytössä, ja jokaisessa asunnossa on oma suihku ja WC. Ryhmät asuvat tiiviimmin ja jakavat usein asuntoja.
Jokaisessa asunnossa ja työtilassa on langallinen internet-yhteys (valokuitu). Saaren kartanossa ei ole langatonta verkkoa (Wi-Fi).
Saaren kartanon navetalla on yksi tanssistudio, neljä kuvataiteilijan työtilaa sekä puuverstas. Kirjoitustyötä tekevien työhuoneet ovat asuntojen yhteydessä.
Residenssissä ei ole pimiötä, printtimahdollisuutta, savityövälineistöä, grafiikan välineistöä, mediahuonetta tai tekstiilintyöstövälineistöä (ompelukonetta lukuun ottamatta). Residenssipaikkaa voi hakea myös työn suunnitteluvaiheeseen.
Kesäisin kartanolla työskentelevien ryhmien on mahdollista käyttää työskentelyynsä myös kartanon lämmittämättömiä ulkorakennuksia. Työtilaa ei tarvitse jakaa muiden kanssa.
Yksi asunnoistamme on esteetön, ja siinä on keittiö, esteetön WC sekä kolme huonetta. Asunto on ensimmäisessä kerroksessa ja sinne on nostohissi. Navettarakennuksen työtilat ovat myös esteettömiä, mm. tanssisalissa on luiska ja suihkutilaan ja WC:hen mahtuu pyörätuolin kanssa. Kartanon päärakennuksen keskikerrokseen pääsee hissillä.
Saaren kartano on Koneen Säätiön ylläpitämä kansainvälinen taiteilija- ja tutkijaresidenssi Mynämäellä Varsinais-Suomessa. Kartanon kaunis, historiallinen ympäristö ja maalaismiljöö tukevat taiteelliseen työskentelyyn uppoutumista. Residenssiin osallistujia kannustetaan syventymään taiteelliseen työskentelyynsä sekä kehittämään uusia mahdollisia työskentelysuuntia rinnakkain muiden residenssissä työskentelevien kanssa. Saaren kartano tarjoaa taiteilijoille myös ainutlaatuisen alustan, Saaren Kaivon, kohdata toisiaan ja jakaa ajatuksiaan.
Kahden kuukauden mittaisiin työskentelyjaksoihin sisältyy asunnon ja työtilan lisäksi työskentelyapuraha. Myös ryhmät voivat hakea apurahaa kesän lyhyemmille työskentelyjaksoille.
Vuodesta 2008 toiminut Saaren kartanon residenssi tuo yhteen kaikkien alojen ammattitaiteilijoita ja taiteellisia työryhmiä. Residenssissä työskentelee myös ekologisiin teemoihin keskittyviä kutsutaiteilijoita sekä Koneen Säätiön apurahan saaneita tutkijoita.
Kansainväliseen residenssiin voi hakea joko yksilönä tai ryhmänä ennalta esitetyn työsuunnitelman toteuttamiseen.
Yksilöresidenssiin voi hakea myös työparin kanssa. Kahden kuukauden mittaisten yksilöresidenssien aikana järjestämme yhteisiä kokoontumisia, kuten viikoittaisen yhteisen lounaan, residenssiläisten työskentelyyn liittyviä myönteiseen palautteeseen keskittyviä presentaatio- ja palautetapaamisia sekä ekologisuuteen ja kestävyyteen liittyviä keskusteluja. Lisäksi yksilöresidenssiin valituilla taiteilijoilla on mahdollisuus osallistua residenssin mentoriohjelmaan. Yksilöresidenssiä ei voi hakea kesäkuukausille.
Ryhmäresidenssit soveltuvat työryhmien projektien yhteiseen työstämiseen tai ideointiin. Kesällä tapahtuvat ryhmäresidenssit ovat lyhytkestoisempia (2–4 viikkoa) ja niiden aikana työryhmät voivat keskittyä omaan työskentelyynsä tai projektiinsa.
Ryhmien vähimmäiskoko on 3 henkilöä ja enimmäiskoko on 18 henkilöä.
Saaren kartanon taiteilijaresidenssi on erinomainen paikka omaan työhön syventymiseen. Se ei ole esimerkiksi taidekenttään verkostoitumiseen tähtäävä residenssi, eikä residenssijakson lopussa residenssipaikan saaneilta edellytetä näyttelyä tai esitystä. Lue lisää työskentelystä residenssissä
Residenssin pitkäjänteistä toimintaa ja ajattelua määrittää ekologisuus, joka kattaa myös sosiaalisen ja henkisen kestävyyden. Avainsanoja ovat hitaus, oivallus ja muutos. Ekologinen lähestymistapa ei ole valintaperusteena taiteilijavalinnoissa, mutta ekologinen fokus näkyy residenssin jokapäiväisessä toiminnassa. Lue lisää residenssin ekologisesti kestävästä toiminnasta
Kehitämme residenssin saavutettavuutta ja esteettömyyttä. Tällä hetkellä yksi asunnoistamme on esteetön. Tarkempia lisätietoja residenssin esteettömyydestä voit tiedustella myös sähköpostitse osoitteesta saari@koneensaatio.fi. Lue lisää esteettömyydestä ja saavutettavuudesta residenssin toiminnassa
Vuosittain Saaren kartanolla työskentelee noin 50 yksittäistä taiteilijaa, tutkijaa tai työryhmää. Residenssissä on työskennellyt sen toiminnan aikana noin 750 taiteilijaa ja tutkijaa yli 50 eri maasta.
Residenssin hakuaika alkaa 1.3. ja päättyy 27.3. klo 16.00. Vain hakuaikana verkkopalvelun kautta lähetetyt hakemukset otetaan käsiteltäviksi.
Hakemusten käsittely perustuu vertaisarviointiin. Vertaisarvioijat ovat taiteenalan asiantuntijoita, jotka vaihtuvat yleensä vuosittain.
Toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala
Salmelan toimisto, Näkkimistöntie 1, 47900 Vuohijärvi (Kouvola)
info(at)taidekeskussalmela.fi
Puh. +358 50 3388 114
www.facebook.com/taidekeskussalmela
Näyttelykauden ulkopuolella Taidekeskus Salmelan näyttelytilat luovutetaan nuorten taiteilijoiden käyttöön. Salmelassa on ateljee- ja asuntotilat samanaikaisesti 4 taiteilijalle. Ateljeetilana toimii kirvesmies-empiretyylinen Salmela-rakennus 1850-luvulta. Ateljeet sopivat parhaiten taidemaalareille. Residenssitoiminnalla Salmela, yhteistyössä Mäntyharjun kunnan kanssa, haluaa tukea lupaavia nuoria taiteilijoita kuvataiteen, musiikin ja kirjallisuuden alalla. Salmela sijaitsee Mäntyharjun kirkonkylämiljöössä Pyhäveden rannalla.
Työskentelyjakson pituus on 4-8 kuukautta. Työskentely ja asuminen on taiteilijoille maksutonta. Taiteilija maksaa itse matka-, materiaali- ja elinkustannukset.
Salmela kutsuu talvistipendiaateiksi myös sen järjestämässä Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailussa menestyneitä nuoria taiteilijoita.
Mäntyharjun nuorten taiteilijoiden talviresidenssien lisäksi Salmela ylläpitää taiteilija-ateljeeta Viipurissa.
Vapaamuotoiset hakemukset lähetetään osoitteeseen: info(at)taidekeskussalmela.fi tai Taidekeskus Salmela, Näkkimistöntie 1, 47900 Vuohijärvi.
Museonjohtaja Teppo Ylitalo Keuruun museo Kangasmannilantie 4, 42700 Keuruu teppo.ylitalo@keuruu.fi Puh. 040-965 5567
Taiteilija Lauri Santun entinen kotitalo sijaitsee Keuruun keskustassa vanhan kirkon takana. Varustelultaan vaatimattomassa talossa on 3 huonetta, keittiö ja sauna, maisema järvelle. Internet-yhteyttä ei ole. Talon omistaa Keuruun kaupunki ja se sijaitsee kävelymatkan päässä Keuruun rautatieasemalta.
Residenssi on tarkoitettu laajasti taiteilijoiden ja tieteentekijöiden käyttöön. Etusijalla ovat taiteen ja tieteen ammattilaiset, mutta myös harrastajat voivat hakea residenssijaksoa. Residenssi käytössä kahden tai neljän viikon jaksoissa touko-syyskuussa. Korvaukseksi työskentelyajasta residenssiin valittu henkilö lahjoittaa yhden teoksen, joka liitetään museon kokoelmiin, pitää työpajan tai luennon taikka osallistuu muulla tavalla paikallisen taiteen tai kulttuuriperinnön edistämiseen. Käytettävissä on grafiikan prässi, joka sijaitsee taiteilijaseuran työtilassa puoli kilometriä Santun talolta.
Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan Keuruun museolle. Hakuajat löytyvät Keuruun museon kotisivuilta www.keuruunmuseo.fi Lisätietoja: teppo.ylitalo@keuruu.fi
residency@serlachius.fi
Residenssi on Serlachius-museoiden ja Mäntän kuvataideviikkojen ylläpitämä.
Residenssiasunto sijaitsee Serlachius-museo Göstan puistomiljöössä Melasjärven rannalla. Majoituksen lisäksi residenssivieraiden käytössä on työskentelytiloja Aleksanterin linnaksi kutsutussa jugend-talossa Serlachius-museo Gustafin vieressä.
Residenssi on tarkoitettu kuvataiteen alalla toimiville luovan alan ammattilaisille, kuten kuvataiteilijoille, taidehistorioitsijoille, tutkijoille tai kuraattoreille. Residenssiaikaa voi hakea yksityishenkilönä henkilökohtaiseen työskentelyyn. Myös työparit ja erilaiset taiteilijaryhmät voivat hakea residenssipaikkaa. Residenssiaikana voi keskittyä omaan luovaan prosessiin, mutta se tarjoaa mahdollisuuden vuorovaikutukseen paitsi paikallisten ihmisten, myös residenssivieraiden ja Mäntän taideinstituuteissa työskentelevien ihmisten kanssa.
Residenssiin voi hakea 1-4 kuukauden ajaksi. Yksittäisen residenssijakson lisäksi Serlachius-residenssistä voi hakea tuotantoresidenssiaikaa, joka jaksottuu useammalle peräkkäiselle vuodelle. Tuotantoresidenssin tarkoitus on mahdollistaa pitkäkestoisemmat projektit.
Residenssitoiminnan tavoite on luoda uusia yhteyksiä taiteen tekijöiden, tutkijoiden ja kuraattorien välille. Työhuoneen ja majoituksen lisäksi residenssi tarjoaa kontakteja paikalliseen taidekenttään ja mahdollisuuksia yhteisöllisiin projekteihin paikallisten kanssa. Residenssijaksosta ei peritä vuokraa.
Hakuaika vuodelle 2023 on 1.2.-31.3.2022.
Susanna Kankare susanna.kankare (at) gmail.com
susanna.kankare@gmail.com
kulttuurituottaja Sirpa Sutinen info@storyvilla.fi
Ks. tarkemmat tiedot sivuilla storyvilla.fi
Suomen Kulttuurirahasto myöntää vuosittain apurahoja työskentelyyn ulkomaisissa taiteilijaresidensseissä.
Residenssityöhön voivat hakea eri alojen taiteilijat, kirjailijat ja kuraattorit. Vuosittain haussa olevat residenssikohteet ja niihin myönnettävät apurahatiedot (työskentely- ja matka-apurahat) löytyvät Kulttuurirahaston sivuilta.
Hakemus tehdään Kulttuurirahaston verkkopalvelussa Elokuun haun hakuaikana
Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin säätiö
Hallintojohtaja Annu Webb
webb(at)fciny.org
New Yorkin toimisto
Johtaja Kati Laakso
laakso(at)fciny.org
Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutti ylläpitää kahta taiteilija-asuntoa, joista toinen sijaitsee Manhattanilla ja toinen Brooklynissä. Taiteilija-asunnot on varattu instituutin residenssiohjelmiin valituille taiteilijoille. Instituutti on uudistanut residenssiohjelmansa ja vuodesta 2022 alkaen kaikki residenssiohjelmat toteutetaan yhteistyössä paikallisten partneriorganisaatioden kanssa.
Lyhytkestoisten (1-2 kk), omien residenssien lisäksi instituutti koordinoi kahta pidempää yhteistyöresidenssiä kuvataiteilijoille yhteistyössä Alfred Kordelin säätiön ja ISCP-residenssikeskuksen kanssa sekä Suomen Kulttuurirahaston, Taideyliopiston Kuvataideakatemian ja Triangle Residency -ohjelman kanssa. Haku ko residenssiohjelmiin tapahtuu suomalaisten partnerien kautta.
Instituuttia ylläpitää Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin säätiö, jonka perustivat 1990 Suomen Taiteilijaseura, Suomen Arkkitehtiliitto ja Teollisuustaiteen liitto Ornamo. Kulttuuri-instituutin toiminta tähtää ihmisten ja ideoiden liikkeelle laittamiseen, kansainvälisen dialogin edistämiseen sekä eri visuaalisten taidemuotojen välisen vuorovaikutuksen luomiseen.
Instituutin itse hallinnoimien residenssien työskentelyjakson pituus on 1-2 kuukautta.
Instituutti kattaa residenssiasunnon, residenssiorganisaation ohjelman ja matkojen kulut. Lisäksi valituille taiteilijoille maksetaan pienimuotoinen työskentelykorvaus.
Residenssiohjelmien tavoitteena on tarjota suomalaisille tekijöille mahdollisuus verkostua paikallisten alan ammattilaisten kanssa ja luoda pitkäaikaisia suhteita New Yorkiin. Residenssiasunto ja -ohjelma eivät ole esteettömiä.
Seuraa instituutin verkkosivuja tulevien vuosien hakuaikojen osalta.
Mark Mallon, +49 177 620 6928 tai +358 41 535 6065
saro.residenssi@gmail.com
Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry
Nilsiänkatu 10 B
00510 HELSINKI
1900-luvun alussa valmistuneen asuinrakennuksen 5. kerroksessa sijaitsevan residenssihuoneiston (3h+k) pinta-ala on 86 m². Residenssi sijaitsee Frankfurt an der Oderissa, Saksan ja Puolan rajalla.
Residenssiä ylläpitää Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry. Residenssin yhteistyökumppaneina on suomalaisia kirjailija- ja taiteilijajärjestöjä, mm. Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry, WSOY:n kirjallisuussäätiö, Suomen freelance-journalistit ry.
Residenssi on avoin suomalaisille kirjailijoille, taiteilijoille ja tieteenharjoittajille.
Residenssihuoneiston lisäksi residenssi tarjoaa kuvataiteilijoille erillistä työskentelytilaa samassa korttelissa.
Residenssi auttaa suomalaisia kirjailijoita ja taiteilijoita myös verkostoitumisessa (Saksa, Puola).
Residenssiin voivat hakea Särö ry:n ja yhteistyöjärjestöjen jäsenet.
Haku sähköisesti residenssin Internet-sivujen kautta.
Kirsi Enkovaara
k.enkovaara(at)gmail.com
Residenssin osallistujille tarjotaan majoitus Taattisten tilan vierashuoneissa. Yksityinen huone + jaettu keittiö ja kylpyhuone. Yhteiskäytössä ovat myös tilan 150 m2 keramiikkapaja ja 500 m2 työskentelytilat.
Residenssi sijaitsee Naantalin saaristossa ja toimii Taattisten tilan yhteydessä. Residenssi tarjoaa taiteilijoille mahdollisuuden perehtyä suomalaiseen villi saveen ja toteuttaa kuukauden kestävän residenssin aikana teoksen Taattisten tilan kesänäyttelyyn.
Vuoden 2023 haku loppuu 31.1. Lisätietoa residenssistä ja hakuprosessita löytyy osoitteesta https://www.taattistentila.fi/residency-2023
jarvilinna(at)gmail.com
Hannele Torniainen Puh. +358 50 5171797 hannele.torniainen(at)gmail.com
Asuinhuoneen vuokra on 250€/kk.
Residenssirakennuksessa on yläkerrassa kolme lukittavaa huonetta, joilla on yhteinen keittiö ja kylpyhuone. Huoneessa on sänky ja vuodevaatteet, 2 pöytää, tuoli, lamppu ja vaatekaappi.
Yläkerrassa on TV-aula ja kirjasto. Rakennuksessa on sauna ja pyykkitupa, joiden käyttö on maksutonta, ja residenssivieraan käytettävissä on polkupyörä ja vene. Lähimpään kauppaan on 4 km ja kauppareissuja järjestetään tarpeen mukaan.
Päärakennuksessa on näyttelytiloja ja myymälä, ja siellä järjestetään konsertteja ja muita tapahtumia. Kahvila on auki ke-su klo 12-17.
Laukaassa, 15 km Jyväskylästä, Leppävesi-järven rannalla sijaitseva Taidekeskus Järvilinna tarjoaa pitkäaikaisia työtiloja paikallisille taiteilijoille ja residenssejä vieraileville taiteilijoilla. Residenssi soveltuu niin yhteistyötä eri taiteenalojen kanssa hakeville kuin omaa projektia toteuttaville taiteilijoille. Maaseutu ja kaunis luonto ympärillä luovat rauhallisen työskentely-ympäristön.
Residenssivieraita on tullut Suomesta, Virosta, Puolasta, Italiasta, Japanista, Sloveniasta, Saksasta ja Ranskasta.
Taiteilijalla on residenssin aikana tai sen päätteeksi mahdollisuus järjestää ns. open table show, esittelytilaisuus tai muu tapahtuma taidekeskuksen päärakennuksessa.
Residenssiä ylläpitää Kauko Sorjosen säätiö.
Vapaamuotoinen hakemus toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen jarvilinna(at)gmail.com, tarkemmat hakuohjeet osoitteessa http://www.jarvilinna.fi/residenssi/
Taiteilijavalinnat tekee Kauko Sorjosen säätiö.
Kulttuuripalvelut, Porvoon kaupunki
näyttelykoordinaattori Henrik Lindqvist
puh. 040 489 1610
henrik.lindqvist@porvoo.fi
Taiteilijaresidenssi sijaitsee Porvoon Taidetehtaassa. Residenssiin kuuluu työskentelytila ja asunto. Asunto (avokeittiö, makuuhuone, wc/suihku) on 56 m2 ja korkea työskentelytila on 35 m².
Korvaus on 50 euroa viikko, 200 euroa kuukausi.
Residenssi on Porvoon kaupungin kulttuuripalveluiden ylläpitämä. Taidetehtaan säätiö tukee toimintaa.
Hakijana voivat olla eri taiteen- ja kulttuurialojen kuten myös luovan toimialan edustajat.
Työskentelyjakson pituus on sovittavissa residenssiajan taiteellisen suunnitelman puitteissa. Oleskelujakson pituus voi olla 1–6 kuukautta. Myös lyhemmät vierailutoiveet huomioidaan.
Residenssitoiminnan tavoitteena on vahvistaa olemassa olevia kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja sekä luoda uusia yhteyksiä ja yhteisöllisiä projekteja, joista paikalliset taide- ja kulttuuritoimijat ja asukkaat hyötyvät.
Kulttuuripalvelut valitsee residenssitaiteilijat hakemusten perusteella. Residenssiin on jatkuva haku. Tarkemmat hakuohjeet residenssin verkkosivuilta.
Sade Kahra, projektipäällikkö
Taideyliopiston Kuvataideakatemia
sade.kahra(at)uniarts.fi
+358 (0)504523047
Taideyliopiston Kuvataideakatemia tarjoaa yhdessä Saastamoisen säätiön kanssa Kuvataideakatemian alumneille mahdollisuuden kansainvälistymiseen residenssistipendien muodossa. Residenssiohjelma tukee stipendein kuvataiteilijoiden maisteritutkinnon jälkeisiä jatko-opintoja korkeatasoisissa residenssikeskuksissa, joiden kanssa Kuvataideakatemia on solminut kumppanuuden. Kumppanit ovat Jan van Eyck Academie Maastrichtissa, ISCP – International Studio & Curatorial Program New Yorkissa, Liaison of Independent Filmmakers of Toronto, Space studios Lontoossa sekä Skotlannissa sijaitsevat Cove Park ja Scottish Sculpture Workshop. Lisäksi Rijksakademie van Beldeende Kunsteniin Amsterdamissa on varattu mahdollisuus stipendiin, mikäli Kuvataideakatemiasta valmistunut hakija tulee valituksi residenssiohjelmaan. Residenssistipendejä voi hakea Kuvataideakatemian alumnit. Ajankohtaiset tiedot haettavista residensseistä löytyvät Kuvataideakatemian kansainvälistämishankkeen verkkosivuilta.
Tampereen taiteilijaseura, Kuninkaankatu 2, FIN-33210 Tampere
Puh 010 420 2040
info(at)tampereen-taiteilijaseura.fi
Tampereen Taiteilijaseura vuokraa asuin- ja työskentelytilaa Takahuhdin Taidekeskuksesta, 5 km Tampereen keskustasta. Rakennuksessa on työskentelytiloja myös muille kuvataiteilijoille sekä asuin- ja varastotiloja. Taidekeskus sijaitsee rauhallisella esikaupunkialueella, lähellä kauppakeskuksia ja uimarantaa. Työtila käsittää vajaat 40 m2 valoisaa tilaa, jossa on työpöytä ja maalausteline.
Asunnossa on kolme huonetilaa. Hallin yhteydessä olevassa alkovissa on parisänky ja kaappitilaa. Hallin yhteydessä on myös wc. Erillisessä makuuhuoneessa on yhden hengen sänky ja työpöytä. Keittiössä on ruokapöytä ja tuolit, astiakaappi ja tiskiallas, pyykinpesukone, jääkaappi, mikroaaltouuni, kahvinkeitin, vedenkeitin ja astioita. Suihku sijaitsee residenssin ulkopuolella samassa rakennuksessa.
Residenssi on sekä Tampereen Taiteilijaseuran residenssivaihtoprojektien käytössä että vuokrattavissa muille kuvataiteilijoille ja kuraattoreille hakemuksesta. Asunnon ja ateljeen vuokrahinnat löytyvät residenssin verkkosivuilta.
Avoin haku ympäri vuoden. Hakemukseen mukaan tieto residenssissä tapahtuvasta työskentelystä ja/tai suunnitelluista projekteista ja aikatoive. Residenssi soveltuu itsenäiseen työskentelyyn.
Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö, Lemuntie 4 D 21, 00510 Helsinki
Puh 050 4203062
info(at)ateljeesaatio.fi
Tapiolan ateljeetalossa on 10 kuvataiteilijoiden ateljeeasuntoa, joista yksi on varattu residenssitaiteilijoiden käyttöön. Vierasateljee on korkea ja valoisa, 83 m2:n ateljeeasunto, sisältäen ateljeeen, makuuparven (15 m2, ateljeessa), keittiön ja kylpyhuoneen. Ateljeessa on taiteellisen työn perusvälineet.
Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiön omistama Tapiolan ateljeetalo sijaitsee Espoossa vajaan 10 kilometrin päässä Helsingistä. Vuonna 1955 valmistuneen talon on suunnitellut professori Aulis Blomstedt.
Ateljeesäätiön kansainvälinen taiteilijavaihto-ohjelma perustuu ulkomaisten yhteistyökumppaneiden kanssa tehtyihin sopimuksiin, joiden perusteella ulkomaiset kuvataiteilijat työskentelevät Tapiolan ateljeessa ja suomalaistaiteilijat sopimuskumppanin ateljeissa ulkomailla.
Työskentelyjaksot 2-4 kuukautta. Vaihto-ohjelmissa ateljeeasunto on taiteilijalle ilmainen tai hänelle tarjotaan siihen tukea. Elinkustannukset ja materiaalit taiteilija maksaa itse. Taiteilijan valinnut organisaatio tarjoaa taiteilijalle stipendin.
Avoimen haun kautta järjestetyt residenssijaksot ovat 1-3 kuukauden pituisia, maksimi kuusi kuukautta, ja niistä peritään vuokra. Ko. jaksoja voivat hakea taiteelliseen työskentelyyn sekä suomalaiset että ulkomaiset kuvataiteilijat. Myös kuvataiteen alan toimijat, esimerkiksi suomalaiset taidegalleriat tai taiteilijaseurat, voivat hakea residenssipaikkaa omien kansainvälisten projektiensa taiteilijavieraiden käyttöön.
Vierasateljee soveltuu hyvin pitempiaikaiseen taiteelliseen työskentelyyn ja tutkimukseen, ideoiden tai projektin kehittämiseen tai isompien teoskokonaisuuksien valmistamiseen. Ateljeesäätiö auttaa taiteilijaa käytännön asioissa ja tutustumisessa paikalliseen taiteilijayhteisöön ja taiteen kenttään. Myös mentorointitapaamiseen tarjotaan mahdollisuus.
Residenssiohjelman tavoitteena on erityisesti vaihto-ohjelmien kautta lisätä taiteilijoiden kansainvälisiä työskentelymahdollisuuksia.
Haku tapahtuu pääosin yhteistyöpartnereiden kautta. Viimeksi järjestetty avoin haku päättyi 29.10.2021.
Arte ry / Titanik-galleria, Itäinen Rantakatu 8, 20700 Turku
Puh 045 8998772
producer(at)titanik.fi
Taiteilijajärjestö Arte ry:n ylläpitämä residenssiohjelma. 20m2 työtila on galleria Titanikin yhteydessä. Residenssiasunto sijaitsee kävelymatkan päässä gallerialta. Asunto on kooltaan 25 m2 ja soveltuu hyvin yhdelle tai kahdelle henkilölle. Lapset ja lemmikit ovat myös tervetulleita. Valitettavasti asunto ei ole saavutettava pyörätuolilla.
Residenssi keskittyy äänitaiteeseen tai äänilähtöiseen nykytaiteeseen. Ohjelma tarjoaa ulkomaisille taiteilijoille 1-3 kuukauden residenssejä. Ohjelma on itseohjautava: tarjoamme ilmaisen majoituksen ja työtilan. Työvälineiden ja audiovisuaalisten varusteiden käytöstä on mahdollista sopia. Taiteilijalla on mahdollisuus järjestää julkinen tapahtuma, joka voi olla esimerkiksi lyhyt installaatio Titanik A.i.R. -studiotilassa, avoin studio, screening, keskustelu tai performanssi.
Titanik on turvallisempi tila
Titanikissa kunnioitetaan kaikkia tasa-arvoisesti ilman ennakko-oletuksia ja pyritään ymmärtämään erityistarpeita. Tilassamme ei suvaita minkäänlaista syrjintää tai häirintää.
Avoimesta hausta tiedotetaan Titanikin nettisivuilla sekä sosiaalisen median kanavissa.
Taiteilijavalinnat tekee Arte ry:n hallituksen jäsenet.
Tohmajärven kunnan kulttuuritoimi
Residenssivastaava Kaisa Jussila 040 771 0729
Email: tohmajarvenresidenssi@gmail.com
Tohmajärven taiteilijaresidenssiä ylläpitää Tohmajärven kunnan kulttuuritoimi. Haussa on kaksi erilaista residenssivaihtoehtoa:
Kesäresidenssi toimii kesäisin Opistotalo Kipinän tiloissa, osoitteessa Kirkkotie 16, 82600 Tohmajärvi.
Opistotalo Kipinä on vanha Kemien kansakoulu, joka sijaitsee Tohmajärven keskustassa. Talo on talvisin kansalaisopiston ja musiikkiopiston käytössä.
Taiteilijan käytettävissä on kuvataideluokka ja sen keramiikkauuni, kangaspuut, tanssisali sekä piano. Musiikkiopistolta on lainattavissa myös muita instrumentteja. Tilat on äänieristetty. Kahdelle taiteilijalle on varattu oma makuuhuone, sänky ja liinavaatteet yhdelle hengelle sekä jaettu kylpyhuone. Yhteisessä käytössä olevasta keittiöstä löytyvät perusvälineet ruuanlaittoon sekä mikro, liesi ja uuni. Käytettävissä on myös pyykkikone. Tilat eivät ole esteettömät.
Perhe ja ystävät voivat vierailla residenssissä, mutta pääasiassa residenssiaika on tarkoitettu taiteelliseen työskentelyyn. Myös lemmikkieläimet ovat sallittuja, mikäli kanssasi työskentelevälle taiteilijalle se sopii.
Talon takaa löytyvät pururadat ja luonto- sekä patikointi- ja pyöräilypolut, ja yhdessä viereisen museoalueen ja kahvilan kanssa talo muodostaa laajan puutarhamaisen piha-alueen. Kävelymatkan päässä on kaksi ruokakauppaa. Residenssissä on kaksi polkupyörää. Vuokrattavissa on myös sähköavusteisia polkupyöriä sekä fatbikeja.
Tohmajärven Kammari:
Tohmajärven Kammari on osa Tohmajärven museoaluetta, Nymanin talon päätyhuoneisto. Se sijaitsee Tohmajärven kunnan keskustassa osoitteessa Kirkkotie 14, 82600 Tohmajärvi. Taiteilijalla on käytössään kaksikerroksisen puutalon koko huoneisto. Alakerrassa on keittiö, olohuone sekä wc- ja suihku. Yläkerrassa on makuuhuone (sängyt kahdelle + patja). Taiteilija voi hyödyntää työskentelyyn myös Opistotalo Kipinän tai Sivistyskeskus Ahjon tiloja sovitusti, opetuksen sen salliessa.
Kesäresidenssi 1.6.-31.7.2025:
Asuminen Opistotalo Kipinän residenssissä on taiteilijalle maksutonta. Vastineeksi residenssiajasta voit jättää jonkinlaisen jäljen Tohmajärvelle: järjestää esimerkiksi työpajan, taiteilijatapaamisen tai -esittelyn, esiintymisen tai lahjoittaa teoksen kunnan kokoelmiin.
Tohmajärven Kammari, ympärivuotinen residenssi:
Asuminen residenssissä on maksullista: 550 €/kk. Voit hakea työskentelyaikaa vuodelle 2025. Kerro toiveesi kahdesta eri kuukaudesta, myös
pidempiaikainen työskentely on mahdollista. Taiteilija voi hyödyntää Opistotalo Kipinän tai Sivistyskeskus Ahjon tiloja työskentelyyn sovitusti, opetuksen sen salliessa.
Lähetä hakemuksesi yhtenä PDF-tiedostona 31.10.2024 mennessä sähköpostilla osoitteeseen tohmajarvenresidenssi@gmail.com. Sisällytä PDF-hakemukseesi cv, teoskuvia tai työnäytteitä sekä työsuunnitelmasi residenssiajalle. Lisää mukaan myös ajantasaiset yhteystietosi (sähköposti, puhelinnumero ja osoite). Valinnoista ilmoitetaan marraskuussa 2024.
tuotuoarts@gmail.com
Our mission is to function as fertile ground for ideas and to nurture close cooperation between artists, thinkers, researchers and other cultural actors through transdisciplinary programs and residencies. In seeking the balance between pancultural pluralism and local consciousness, we are committed to integrating with the social and cultural life of Joutsa and the rest of Finland, while maintaining an international focus.
Accepting applications for residencies of 1 week – 2 months. Artist fees range from 180 euros/mo – 720 euros/mo according to a sliding scale.
Supporting experimentation and future-oriented forms of community around ecological thinking & the arts, TUO TUO is an artist-led project space and residency located in a former schoolhouse in Joutsa’s Pynnölä village. (Est. Jan. 2020)
An alternative to established urban institutions, TUO TUO negotiates the point of convergence across sound, visual art, performance and the environmental arts and sciences. TUO TUO is an ever-evolving collaborative organism – a unique ecosystem within the field of the ecological arts.
NOW ACCEPTING RESIDENCY APPLICATIONS
For 2024: February, March, May, June, July
Deadline to apply: October 30, 2023
https://tuotuoarts.com/open-call
> WHOLE HOUSE:
MUSIC & SOUND RESIDENCIES FOR GROUPS
> OPEN FLOW:
‘THEMATIC’ RESIDENCIES FOR INDIVIDUAL ARTISTS & DUOS
Outokummun kaupunki
Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu
Markku ”Werne” Tanskanen
markku.tanskanen(at)outokummunkaupunki.fi
Jukka Orenius
jukka.orenius(at)outokummunkaupunki.fi
Taiteilijoille ja tutkijoille tarkoitettu kansainvälinen residenssi sijaitsee Outokummussa, Pohjois-Karjalassa. Majoitus- ja työtilat ovat Vanhan Kaivoksen alueella, kilometrin päässä Outokummun keskustasta. Vanhan Kaivoksen Residenssin toiminnasta vastaa Outokummun kaupunki.
Residenssivieraiden käytössä on neljä 12-24 neliön asuinhuonetta ja asukkaiden yhteiskäyttötiloina keittiö, ruokailu- ja oleskelutila sekä saniteettitilat ja mahdollisuus pyykinpesuun. Talossa on myös työhuone esim. kuvataiteilijoille ja kirjoittajahuone. Huoneissa on peruskalustus.
Erikseen varattavat työskentelytilat ovat Vanhan kaivoksen tilat, Karbidi, Teatteri Kiisu, Kiisuhalli ja Kulttuuritalo Marita. Niiden käyttö sovitellaan tapauskohtaisesti.
Asuinrakennuksen tilat eivät ole esteettömiä. Kaivosalue ei myöskään ole kaikilta osin esteetön.
Residenssi on avoinna taiteilijoille, tutkijoille ja taide/tiede tutkimusryhmille. Ryhmäresidenssiä voivat hakea taiteen / tieteenalojen työryhmät ja y-tunnukselliset yhteisöt. Kannustamme myös monialaisiin, tiedettä ja taidetta yhdistäviin hankkeisiin.
Lisätietoja residenssin verkkosivuilta. Haku vuosittain syyskuussa.
Christine Jalio, p. 044 525 0524, artist.residency(at)lapua.fi
Residenssitaiteilijoiden työskentelytilat ovat Lyijylankaosastolla ja majoitus on taiteilija-asunnossa lähellä Kulttuurikeskusta. Residenssi soveltuu max. kahdelle asukkaalle tai kahdelle taiteilijaryhmälle (enintään viisi henkilöä).
Residenssiohjelma on Leader-ryhmän Aisaparin rahoittaman Luovuudella lujemmaksi -hankkeen käynnistämä.
Kansainvälinen taiteilijaresidenssi on avoin kaikkien alojen taiteilijoille.
Residenssi: Benin, Grand-Popo
Toimisto: Villa Karon ystävät
Annankatu 31-33 E 67, 00100 Helsinki
puh. 010-2122711
toimisto(at)villakaro.org
Beninin Grand-Popossa sijaitseva suomalais-beniniläinen kulttuurikeskus, jossa on yhteensä yhdeksän asuin- ja työskentelytilaa eri taiteenalojen ammattilaiselle. Keskuksen yhteydessä on lisäksi kokoelmanäyttelyille pienoismuseo, vaihtuville näyttelyille suurempi Musée Karo, kirjasto sekä monitoimitila Lissa Gbassa, missä voi järjestää näyttelyitä, pitää tanssitunteja, työpajoja, tms. tai muuten monitoimitilan vapaana ollessa järjestää työpisteensä sopivalle paikalle merinäköalalla, sekä oma kahvila Café Karo.
Villa Karossa järjestetään myös konsertteja, elokuvailtoja, seminaareja, webinaareja, työpajoja ja englannintunteja. Residenssiläisillä on mahdollisuus myös järjestää tapahtumia ja työpajoja oman työsuunnitelmansa ohella.
Villa Karo on suomalais-beniniläinen taiteilija- ja tutkijaresidenssi sekä kulttuurikeskus Beninissä, Länsi-Afrikassa. Sen päämääränä on rakentaa siltaa suomalaisten ja länsiafrikkalaisten taiteilijoiden, tutkijoiden ja kulttuurivaikuttajien välille. Ensisijaisena tehtävänämme on tarjota taiteilijoille, tutkijoille sekä muille kulttuuri- ja yhteiskunnallisten alojen ammattilaisille residenssimahdollisuus Länsi-Afrikassa.
Villa Karoon voi hakea joko päärakennukseen, missä residenssitoiminta on pyörinyt jo yli 20 vuotta tai Villa Karo Research Centeriin (VKRC), jossa residenssitoiminta on aloitettu vuonna 2021. VKRC sijaitsee samassa pihapiirissä ja sen huoneet on ilmastoituja sekä kaikissa on oma vessa-suihku.
Villa Karon myöntämä residenssipaketti kattaa:
-lentokenttäkuljetukset Cotonou – Grand-Popo – Cotonou
-asumisen ja aamiaisen Villa Karossa 120€ viikkovuokralla tai VKRC:ssä 200€ viikkovuokralla
-huoneen siivouksen ja pyykkäyksen
-avun matkan suunnittelussa ja tulkkauksen paikan päällä Villa Karossa
Residenssiin tulijan omia kustannuksia ovat:
-lentoliput (riippuen kaudesta ja lentoyhtiöstä 900-1500€)
-toimistomaksu 200€ (sisältää jäsenyyden vuodeksi)
-viikkovuokra valitsemassaan residenssitilassa, 120/200 € x viikkojen määrä
-viisumi 100€ ja matkavakuutus
-malarialääkkeet ja rokotukset (keltakuumerokotus pakollinen)
-hotelliyö Cotonoussa lentojen yhteydessä (noin 15-50€)
-mahdolliset laajamittaiset tulkkauspalvelut (esim. omaa tutkimusta varten)
Lisäinfoa löytyy verkkosivuilta: https://villakaro.org/hakuohjeet-residenssi/
Hakemukset osoitteeseen: hakemukset(at)villakaro.org
Tiedustelut: toimisto(at)villakaro.org
Residenssihakemukset käsitellään kaksi kertaa vuodessa. Hakuaika on jatkuva, eli hakemuksen voi jättää milloin tahansa. Hakuajan eräpäivän jälkeen hakemukset käsitellään 3-4 viikon sisällä. Peruutuspaikkoja voi tiedustella ympäri vuoden.
Syyskauden residenssihaun eräpäivä 15.3.
Kevätkauden residenssihaun eräpäivä 20.9.
Residenssiajan pituus on 6-12 viikkoa.
Residenssiin valitaan henkilöt ensisijaisesti työsuunnitelman perusteella. Arvostamme hakemuksissa erityisesti yhteistyötä ja vuorovaikutusta beniniläisten ja länsiafrikkalaisten kollegojen sekä Grand-Popon paikallisyhteisön kanssa. Se ei kuitenkaan ole edellytys tulla valituksi residenssiin. Olemme aloittaneet ympäristöohjelman, joka painottuu luontokadon, kierrätyksen ja ilmastonmuutoksen teemoihin. Residenssin taiteilijoiden ja tutkijoiden vapaa osallistuminen näiden teemojen työstämiseen ja pohtimiseen yhdessä kumppaniemme kanssa on erityisen tervetullutta.
Villa Karoon voivat hakea taiteilijat, tutkijat sekä kulttuuri- ja yhteiskunnallisten alojen ammattilaiset. Villa Karon henkilökunta auttaa kontaktien löytämisessä ja työskentelyn järjestämisessä.
Hakemuksen (lyhyt ansioluettelo ja työsuunnitelma) tulee toimittaa sähköpostitse: hakemukset(at)villakaro.org. Hakemuksesta tulee käydä ilmi hakijan tai työryhmän tiedot ja residenssin ajankohtatoive. Hakemukset arvioi erillinen lautakunta.
Asiamies Eeva Talvitie
Säätiö Institutum Romanum Finlandiae sr, Kalliolinnantie 4, 00140 Helsinki
asiamies(at)irfrome.org
+358 50 576 2355
Suomen Rooman-instituutti sijaitsee Rooman keskustassa Gianicolo-kukkulalla Villa Lanten renessanssihuvilassa.
Instituutissa on kuvataiteilijan käytössä tilava ateljee ja 25 neliön yksiö (huone–baarikeittiö–suihku/wc), ateljeeasunnon vuokra on 750 € / kk.
Tutkijoiden käytössä olevista asunnoista ja vuokrista löytyy tarkempia tietoja ja kuvia instituutin verkkosivuilta.
Suomen Rooman-instituutin toimintaa ylläpitää ja kehittää Institutum Romanum Finlandiae -säätiö.
TUTKIJARESIDENSSI paikkoja voivat hakea opiskelijat, tutkijat, taiteilijat sekä toimittajat ja tietokirjailijat. Hakuaikana residenssipaikkaa voivat hakea sekä yksittäiset henkilöt että ryhmät. Tutkijaresidenssin asukkailta edellytetään aktiivista osallistumista instituutin toimintaan ja siellä järjestettävään tieteelliseen ohjelmaan. Tutkijaresidenssien suositeltu pituus on kahdesta viikosta kahteen kuukauteen.
TAITEILIJARESIDENSSEJÄ eli Villa Lanten taiteilija-ateljeen asumisoikeuksia myönnetään kolmen kuukauden jaksoina. Valituille taiteilijoille myönnetään 6500 euron työskentelyapuraha. Työskentelyapurahan mahdollistaa Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Instituutti rohkaisee taiteilijoita osallistumaan aktiivisesti instituutin ja sen yhteistyökumppaneiden toimintaan. Suomen Rooman-instituutissa työskentelee eri tieteen- ja kulttuurin alojen ammattilaisia osana Rooman kansainvälistä tiede- ja taideyhteisöä.
Tutkijaresidenssien haku järjestetään kahdesti vuodessa, haku residenssipaikoille elo-joulukuu 2020 päättyy 29.11.2019.
Taiteilija-ateljeen asumisoikeuksien haku on kerran vuodessa, haku jaksoille välillä 7/2020–6/2021 päättyy 29.11.2019.
Tarkemmat hakutiedot osoitteessa http://irfrome.org/haussa-tutkija-ja-taiteilija-residenssipaikat-2020-2021/
(Kuvataiteilijat voivat vuokrata Rooman opintomatkojensa aikana käyttöönsä myös instituutin tutkijahuoneita normaalin residenssihakuaikataulun puitteissa, huonevarauksia koskeviin tiedusteluihin vastaa intendentti Simo Örmä orma(at)irfrome.org )
Residenssin vierasvalinnat
Kimmo Kallio
toiminnanjohtaja
Nuoren Voiman Liitto
puh. 044 207 4651
etunimi.sukunimi@nvl.fi
Residenssin ylläpito
Riikka Junttila
Kirjastonjohtaja
Sysmän kirjasto
puh. 044 7134 531
etunimi.sukunimi@sysma.fi
Nuoren Voiman Liitto on yli satavuotias kirjallisuusjärjestö. Järjestämme kirjallisuustapahtumia, Runokuu-festivaalia, seminaareja, kirjoittajakursseja ja kustannamme Nuori Voima -lehteä. Meillä kokoontuu kirjoittajaryhmiä, ylläpidämme Villa Sarkia -residenssiä ja järjestämme suosittua arvostelupalvelua. Lisäksi olemme mukana monenlaisissa yleishyödyllisissä hankkeissa. Tavoitteemme on auttaa kirjoittajia kehittymään omalla alallaan, muodostaa kirjallisuusalan verkostoja sekä tarjota kohtaamispaikkoja kirjailijoille ja lukijoille sekä yleisesti edistää kirjallisuuden, kirjoittajakoulutuksen ja sanataideopetuksen asemaa Suomessa.
Villa Sarkia on Sysmän keskustassa sijaitseva kansainvälinen residenssi kirjailijoille, käsikirjoittajille, kääntäjille ja työryhmille. Residenssi on tarkoitettu ensisijaisesti alle 40-vuotiaille kirjailijoille. Residenssiin voi hakea kielestä, kansalaisuudesta tai työn genrestä riippumatta. Aiempi julkaistu teos ei ole valintavaatimuksena. Residenssihausta vastaa Nuoren Voiman Liitto ja Villa Sarkian ylläpidosta puolestaan Sysmän kunta. Hakea voi maksimissaan kahden kuukauden jaksoille.
Villa Sarkian residenssi toimii 1900-luvun vaihteessa rakennetussa puisessa huvilassa. Residenssissä on kolme kirjailijahuonetta sekä yleiset, yhteiset tilat: eteinen, keittiö, kylpyhuone, sauna, olohuone ja sali sekä suuri piha. Kirjailijahuoneista kaksi on yhden hengen huoneita ja yksi on kahden hengen huone. Toisilleen vieraat residenssivieraat majoitetaan lähtökohtaisesti eri huoneisiin. Samanaikaisesti residenssissä voi työskennellä 3-4 kirjailijaa tai kääntäjää.
Residenssissä asuminen on valituille kirjailijoille maksutonta mutta vierailta peritään etukäteen rekisteröitymismaksu, jonka suuruus on 100€ yli kahden viikon jaksoille ja 50€ alle kahden viikon jaksoille. Asukkaat tuottavat residenssijaksonsa aikana yhden vapaavalintaisen sisällön, joka voi olla blogikirjoitus, esiintyminen, työpaja, kouluvierailu tai muu sopiva aktiviteetti. Residenssi ei vastaa asukkaiden matkakuluista tai muista henkilökohtaisista kuluista.
Paikan päällä ei ole vakituista henkilökuntaa, avainten luovuttaminen ja muu paikallinen tuki tapahtuu Sysmän kirjaston kautta.
Aiempien vieraiden kirjoituksia voi lukea Villa Sarkian blogista villasarkia.wordpress.com. Villa Sarkian osoite on Myllymäentie 1, 19700 Sysmä. Villa Sarkiaan on noin puolen kilometrin matka Matkahuollon pysäkiltä ja kävelymatkan päässä on niin kauppa kuin kirjastokin. Bussiyhteydet Sysmään löydät Matkahuollon sivuilta.
Lue tarkemmat tiedot hakuajasta sivuilta https://nuorenvoimanliitto.fi/residenssi
kati@vinhankirjakauppa.fi
Sari Ulfstedt
asiamiehen assistentti
+358 50 544 9218
arkisin klo 10–15
sari.ulfstedt(at)wihurinrahasto.fi
Jenny ja Antti Wihurin rahaston Temppelikadun taiteilija-ateljee tarjoaa suomalaisille tai Suomessa pysyvästi asuville kuvataiteilijoille mahdollisuuden asua ja työskennellä Helsingissä. Ateljee on tarkoitettu pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuville kuvataiteilijoille.
Taiteilija saa käyttöönsä korkean ja valoisan 76 m2:n ateljeehuoneiston keskellä Etu-Töölöä osoitteessa Temppelikatu 1 A. Huoneisto sisältää ateljeehuoneen lisäksi makuuparven, keittiön ja kylpyhuoneen. Huoneisto on kalustettu. Ateljeessa voi tehdä kaikkea sellaista taiteellista työtä, joka ei aiheuta häiriötä asuintalossa. Tila ei ole esteetön. Huoneistoon ei voi ottaa lemmikkejä, koska se halutaan pitää allergiavapaana tilana.
Ateljee on tarkoitettu 6–12 kk kestävään työskentelyyn ja asumiseen. Työskentelyjakson pituus on sovittavissa taiteellisen suunnitelman puitteissa ja perusteltava hakemuksessa.
Ateljeehuoneiston lisäksi taiteilija saa kannustusapurahan (500 €/kk) elin-, matka- ja materiaalikustannusten kattamiseksi. Valituksi tuleminen ja residenssituen maksaminen edellyttävät työskentelyä ja asumista residenssissä myönnetyn residenssijakson ajan. Taiteilijan kumppani tai perhe voi tarvittaessa muuttaa ateljeehen taiteilijan kanssa.
Residenssiä haetaan apurahojen verkkopalvelun kautta hakuaikana. Hakuaika alkaa puoli vuotta ennen residenssijakson alkua ja siitä ilmoitetaan säätiön verkkosivuilla. Hakuaika ja haettavana olevan residenssijakson aloitusajankohta riippuvat edellisen residenssin pituudesta.
Hakemuksia arvioitaessa otetaan huomioon muun muassa taiteellisen toiminnan ammattimaisuus, työ- sekä rahoitussuunnitelma ja Helsingissä vietetyn ajan merkitys hakijan työskentelylle. Hakemukset käsittelee Jenny ja Antti Wihurin rahaston kuvataidelautakunta.
Vuokko Tarpila
vuokko.tarpila(at)wsoy-kirjallisuussaatio.fi
Residenssi sijaitsee Stockbridgen kaupunginosassa osoitteessa Royal Circus 16.
Huoneistoon kuuluu keittiö, olohuone, työhuone, makuuhuone, wc, kylpyhuone ja ranskalainen parveke. Huoneisto on kalustettu kodinomaisesti ja siellä on tarvittavat kodinkoneet, liinavaatteet, langaton verkko ja tulostin. Huoneistossa on kokolattiamatto.
Huoneisto siivotaan asukkaiden vaihtuessa. Tarkemmat asumisohjeet lähetetään hyväksymiskirjeen mukana.
Residenssi on varusteltu 1–2 ihmisen tarpeita silmällä pitäen.
Esteettömyys
Residenssi on tarkoitettu kirjailijoille ja kielenkääntäjille kuukauden mittaiseen oleskeluun. Residenssi on kerrostalohuoneisto.
Residenssipaikka on henkilökohtainen ja se annetaan yhdelle kirjailijalle tai kääntäjälle kerrallaan. Vierailijoista pyydetään sopimaan WSOY:n kirjallisuussäätiön kanssa erikseen.
Oleskelujaksoon kuuluu 500 euron apuraha, joka on tarkoitettu matkakustannuksiin.
Residenssiin haetaan helmikuisin. Residenssi on tarkoitettu kirjalliseen työskentelyyn (kirjoittamiseen, kääntämiseen tai taustatyön tekemiseen). Valinnat tehdään työsuunnitelman perusteella. Työsuunnitelmassa tulee kertoa, mitä teet residenssikauden aikana ja miksi oleskelu Edinburghissa on sinulle merkityksellistä. Hakemukseen liitetään julkaisuluettelo ja CV.
Kökarkultur r.f. AX- 22730 Kökar, Åland kokarresidence(at)kokar-kultur.net
Residenssi sijaitsee Kökarin saarella Ahvenanmaan saaristossa. Residenssitoiminnasta vastaa Kökarkultur rf, joka on Kökarissa toimiva kulttuuriyhdistys. Rakennuksessa on kolme asuntoa, joista kaksi isompaa on jatkuvassa residenssikäytössä. Rakennuksessa on myös kaksi työhuonetta. Keraamikot voivat käyttää paikallista keramiikkapajaa.
Residenssiin voivat hakea kaikilla taiteen aloilla toimivat taiteilijat.
Tarkempaa tietoa ja hakuohjeet löytyvät residenssin sivustolta.
Örön Residenssikeskus ry
info(at)ores.fi
Nuutti Koskinen, puheenjohtaja
nuutti.koskinen(at)ores.fi
+358-41-5317606
Örön saari sijaitsee Kemiönsaaren kunnassa, Hiittisten saariston ulkolaidalla. Saari linnoitettiin venäläisaikana ja oli puolustusvoimien käytössä vuoteen 2014 saakka. Metsähallituksen haltuun siirtynyt Örö avautui kävijöille kesäkuussa 2015, muodostuen erääksi Saaristomeren suosituimmista käyntikohteista.
Residenssin käytössä on kaksi asuin- ja työskentelytilaa. Tällä kaudella käytössämme on 1990-luvulla rakennettu paritalo, jossa on kaksi asuntoa. Asunnoissa on avara olohuone/työskentelytila, keittiö, kylpyhuone sekä kaksi makuuhuonetta. Asuntoa voi käyttää taiteilija perheineen tai se voidaan jakaa työryhmän kesken.
Residenssiä hallinnoi Örön Residenssikeskus ry. Taiteilijavetoinen yhdistys aloitti residenssitoiminnan saarella 2015. Yhdistys pyrkii toiminnallaan edistämään yhteyksiä taiteen ja tieteen toimijoiden sekä järjestöjen välillä ja kehittämään residenssistä alustan monipuolisille yhteistyöhankkeille.
Taiteilijoille ja tutkijoille suunnattu residenssiohjelma painottaa taiteilijavalinnoissa uusia ja kokeellisia taidemuotoja, vuorovaikutusta taiteen ja tutkimuksen välillä sekä paikkaan sitoutunutta tutkimuksellista otetta. Residenssiohjelma on suunnattu erityisesti kuvataiteilijoille ja monitaiteiseen työskentelyyn. Myös poikkitieteellisten hankkeiden parissa työskentelevien humanististen tai yhteiskuntatieteiden alan tutkijoiden on mahdollista hakea residenssiin.
Örön residenssiin voi hakea yksin tai yhdessä kollegan/työryhmän kanssa. Paikka soveltuu myös perheellisille. Syrjäisen sijainnin takia residenssi on profiililtaan retriittimäinen.
Residenssi sisältää ilmaisen majoituksen (ei matkoja eikä elinkustannuksia).
Tarkemmat hakuohjeet vuosittaisesta hausta löytyvät sivuilta www.ores.fi
Vuosittaisen haun lisäksi residenssi voi järjestää erillishakuja projekteihin tai työpajoihin liittyen. Tiedotamme kaikista hakumahdollisuuksista sekä mahdollisista peruutusajoista kotisivuillamme, facebook-sivuillamme sekä Res Artisin kautta. Kotisivuillamme voit myös liittyä sähköpostilistaan tiedotteiden saamiseksi.